torstai 31. joulukuuta 2015

MINUN VUOTENI

Niin se taas vierähti, se vuosi nimittäin. Tällä kertaa vuoden vaihtuminen tuntuu jollain tapaa liikuttavammalta kuin koskaan ennen. Olo on jopa helpottunut, kun voin todeta, että tässä se nyt oli.

Vuosi 2015, - siinä vasta vuosi! Jos vuotta pitäisi kuvailla sanoin, sanoisin sitä ehdottomasti kasvun paikaksi, koska sellainenhan tämä vuosi on ollut. Kasvun aikaa.


Viime vuosi on opettanut minulle paljon. Opettanut ihmissuhteista, itsenäistymisestä, epäonnistumisista, mutta ennen kaikkea uskomisesta omaan itseensä. En usko, että olisin nyt tässä jos en olisi uskonut itseeni niinäkin hetkinä jolloin se tuntui lähes mahdottomalta. Ja niin kuin se sanontakin menee "pystyt mihin vaan kuhan uskot itseesi."

Kuluneeseen vuoteen on mahtunut paljon. Paljon tunteita, onnistumisia ja onnellisia hetkiä, mutta niinkuin elämässä yleensä, on niitä huonompiakin hetkiä ollut. Loppu vuosi on opettanut minulle omaa tahtoa, päättäväisyyttä ja vahvuutta. Sellaista sisäistä vahvuutta, joka on sanonut, että sä pystyt siihen. Kykyä päästä irti meneestä, tutusta ja turvallisesta. Katsoa tulevaan ja päättää kulkea pää pystyssä vaikka matka olisikin kivikkoinen. Kykyä ymmärtää, kivikkoiset tiet ja käsitellä ne tunteella ja järjellä.


Tämä on ensimmäinen vuosi kun voin todeta, että olen viisaampi, vahvempi ja rikkaampi ihmisenä kuin koskaan ennen. Koska tämä vuosi antoi myös paljon rikkautta. Uusia ihania ihmisiä, kokemuksia ja oivaltamisia. Oman arjen aloittamista ja oman elämän rakentamista. Tämä vuosi oli varmasti elämäni yksi merkittävimmistä vuosista; oma koti, joka näytti, ettei asiat hoidu hopea tarjottimella ja sormen napsauksella.

Vuosi 2015 oli ehkä tämän hetkisen elämäni raskain, mutta myös opettavin. Uskon, että tästä ei voi kuin jatkaa eteenpäin, pää pystyssä kasvot aurinkoa kohden, kohti  uusia tuulia ja uutta vuotta, tuoden mukaan iloja ja suruja, mutta ennen kaikkea elämän ja itsensä rakastamista, terveyttä ja arjen pieniä iloja,- läheisiä unohtamatta. Siitä on tuleva vuosi tehty.


kuvat: Kata 
Kiitos sinulle, joka olet ollut matkassani mukana, toivon että olet täst edeskin 

Ja kiitos sinulle vuosi 2015, teit minusta ihmisen jollainen tahdon olla päivä päivältä yhä enemmän. Ihminen joka kehittyy ja oppii uutta, imee itseensä tietoa ja kokemuksia, oppii näyttämään tunteitaan kertomalla milloin on hyvä tai huono olla. Oppii välittämään ja antamaan itsestään enemmän, oppii ottamaan ja rakastamaan. - Rakastaan itseään ja ympärillä olevaa.

maanantai 28. joulukuuta 2015

OMAN ELÄMÄN KESKITIE

Se kultainen keskitie? Miten se on vaan niin vaikea löytää, ylipäätään jokin tie jota kulkea.
Teitä on monia ja niitä onkin muutamia tullut kokeiltua, siltikään sitä oikeaa löytämättä.
Toisaalta, mihin tässä on kiire? Onhan oma katto päänpäällä ja työpaikka jossa käydä. Voisi asiat huonomminkin olla.


Olen huomannut, että onnellisuus kulkee aikalailla käsikädessä keskitien kanssa. Jos on sinut itsensä ja elämänsä kanssa, olo on tasapainoinen ja sinulla on kohteita joita kohti pyrkiä, ympärillä vielä läheiset ihmiset jonka kanssa jakaa arjen ilot ja surut ja harrastukset, voit sanoa löytäneesi keskitien.

Minulla on aikalailla nuo kaikki edellä mainitut. Läheisiä ympärillä jakamassa suruja ja iloja, harrastuksia ja tiettyjä päämääriä joita kohti pyrkiä, mutta silti tämän kaiken keskellä en koe löytäneeni sitä kultaista keskiteitä. En koe olevani tällä hetkellä sellaisessa työssä jossa voisin kehittää itseäni haluamalla tavalla. En koe, että elämäni olisi niin tasapainoista ja onnellista, että sitä voisin kutsua keskitien löytämiseksi.



Joten valintoja on tehtävä ja riskejä otettava. Ilman vääriä valintoja emme tiedä mikä valinta on oikea ja mikä ei.

Joten tein pienen matkan itseeni ja lupasin, että annan itseni hengittää ja olla vain jos siltä tuntuu. Päätin, etten enää unelmoi muutosta ausseihin tai kattohuoneistosta kaivarin rannassa. Miksi edes unelmoin? Tässähän mulla on oma kotikolo oikein tarjottimella, joten mikä siis mättää? 
Ehkä tässä kaikessa mättää se, etten ole tyytyväinen arkeeni. Oletan ja odotan jotain suurta tapahtuvan, maailman matkoja ja kattohuoneistoja, upeita juhlia. - Okei ehkä vähän kärjistin mutta silti. 


Olen onnellinen siitä, että tänään kävin vihdoin ostamassa tänne tuon töllöttimen, tvn siis. Ilman sitä onkin tässä tullut jo muutama kuukausi elettyä. Katossa valaisee myös lamppu, nyt näkee vähän paremmin vaatekaapin perälle asti, eikä aina tarvitse penkoa sitä taskulampun valossa. Olen onnellinen myös pukin tuomasta uudesta repusta ja kengistä, jotka pääsi käyttöön tänään ensimmäistä kertaa. Aika paljon pieniä asioita, mutta niiden kautta arvostan kotikoloani ja elämääni vielä enemmän.¨

Elämän ei ole tarkoitus olla yhtä juhlaa, mutta onnea ja onnellisia hetkiä kyllä. Ja niitä mä tahdon. Tahdon niin paljon, että päätin alkaa tekemään asioiden eteen töitä. Päätin etsiä itselleni uuden duunin mikä antaisi ehkä vielä hitusen enemmän kuin nykyiseni, päätin että rakastan arkeani sen hyvinä ja huonoina hetkinä. Päätin rakastaa omaa kotikoloani sellaisenaan kuin sen on ja kaiken kukkuraksi päätin rakastaa sitä, että elän. Sekään ei aina ole itsestään selvyys. 

Kaiken tämän jälkeen olen onnellinen. Juuri nyt, pitkästä aikaa. 

lauantai 26. joulukuuta 2015

MINUN JOULUNI


Siihen sisältyi mm. 

Perheen kanssa oleskelua, pääsimme viettämään onneksi aaton yhdessä <3 

Hyvää ruokaa, tänä vuonna laatikot olivat enemmän mieleeni kuin perinteinen kinkku.

Lahjojen antamista ja saamista. Kyllä sieltä paketista muutama super kiva juttu tuli! Niistä lisää myöhemmin ;)

Meidän perinteeksi muodostunut aamukirkko päätyikin ensimmäistä kertaa yökirkoKsi! Tunnelmallinen kokemus.


Pipareiden leipomista ja koristelua. Meidän perheessä piparit ovat enemmänkin tekemisen ja koristelun takainen perinne, syöminen ei oikein niiden kohdalla onnistu :-D

Leffohjen katsomista! Mm. Minions, Red ja Titanic, - myös monia muita!

Eri glögien ja konvehtien maistelua.

Kävely lenkki äidin seurassa kovassa tuulessa.

Pitkään nukkumista ja myöhään valvomista.


Tänä vuonna joulu tuntui hieman erilaiselta, johtuiko kenties lumettomasta maasta vai iän tuomista vuosista? Kuitenkin oma jouluni oli onnistunut ja rauhallinen perheen kesken, ja mikäs sen parempaa? Tämä ilta huipentuu saunomiseen ja uusimpaan Bondiin, toivottavasti on yhtä hyvä kuin kaikki edellisetkin?! 

Miten teidän aatto sujui? :´)

keskiviikko 23. joulukuuta 2015

VIIME VIIKKOINA


Ystäviä ja ajatusten täyteisiä hetkiä

Smoothie bowleja

Naurua ja oivalluksia

Lohduttamista

Lögiä & pipareita

Uuden takin ostoa

Yksi lava ja yksi iso yleisö

Taputuksia ja huutoja

Kädet kohti kattoa ja paljon tunnetta

Liitkutuksia ja haikeutta


Jouluherkuista nauttimista

Kukkasia ja tunteikkaita puheita

Jouluostoksia

Kotona peiton alle kääriintymistä

Leffoja, kynttilöitä ja rauhoittumista


Vilinää ja vilskettä pienten tiukujen

Onnellisia silmäpareja, jotka hihkuvat onnesta

Joululauluja ja taputuksia

Halauksia ja toivotuksia

Lahjojen antoa ja lämpöä

Huokaus jos toinenkin


Auringon nousuja ja laskuja

Kauniita valoja ja kimalletta

Karuselli täynnä lasten onnellisia kasvoja

Valoja ja varjoja

Nyt on aika rauhoittua. Rahuhallista joulua teille jokaiselle, - nauttikaa, rakastkaa ja olkaa onnellisia, siitähän huomisessa on kyse. 

maanantai 21. joulukuuta 2015

YKSINÄINEN VUORI

Tiedättekö sen tunteen kun elämä heitää esteitä? Sellaisia isoja, joiden yli ei meinaa jaksaa kiivetä. Oikeastaan ne on vuoren korkuisia, yksinäisiä vuoria ja siinä sitten pitäisi alkaa olemaan kaiken tietävä ja viisas Nuuska Muikkunen, jotta pääsisi sen yli. Mutta entäs jos ei vaan osaa olla se viisas ja kaikki tietävä? Repusta Muumi Mamman tekemät eväät syötynä ja edessä pelkkiä vuoria.

Valehtelisin jos väittäisin, että viime ajat olisivat olleet helppoja. Ja uskon, että sen olette myös rivienvälistä lukeneet. Tahdon kirjoittaa ja kertoa teille suoraan jos on paha olla, en vetää iloista naurattajan roolia, jonka suu on laitettu kiinni korviin asti olevilla pyykkipojilla. 

Surettaa, että joskus asiat eivät mene niin kuin olisi kuvitellut. Ne menee juuri niin, miten ei olisi ikinä osannut kuvitellakkaan. Ja silloin se yksinäinen vuorikin voi näyttää isommalta möröltä kuin muumilaakson saduissa.

Aiemmin viime viikolla töissä ollessani, minulta kysyttiin, miksi olen ollut vaitonainen ja poissa oleva, ja sillä hetkellä en voinut kuin purskahtaa itkuun. Ne kaikki tunteet ja mietteet mitkä olivat olleet sisälläni purkautuivat ulos kyyneleinä. En jaksanu pitää niitä enää sisälläni vaan annoin kaiken pahan tulla ulos. 

Vaikka olen jutellut ystävieni kanssa puhelimitse ja viestienvälityksellä, se ei ole ollut sama asia. Se ei ole ollut sama tunne kuin se, että joku ottaa sua kädestä kiinni ja kysyy kuinka sä voit? 

Sain monia äidillisiä halauksia ja rutistuksia ja äkkiä tuntui kuinka olo helpottui. Kuinka se hartioilla oleva taakka keveni, keveni sillä, että nyt joku muukin tiesi miksi olin surullinen, poissa oleva ja hiljainen. Nyt joku muukin tiesi syyn miksi en aina jaksanut hymyillä. Se, että jaoin tunteitani muiden kanssa puhumalla, helpotti. Helpotti sanoa ääneen miksi ei ollut hyvä olla, helpotti kun joku kuunteli ja lohdutti.

Tällä hetkellä tulevaisuus pelottaa. Pelottaa tieto siitä, ettei tiedä. Pelottaa kun ei voi tietää miten lopulta käy, ei ole ketään keltä voin kysyä kuinka tässä käy

Täytyy vain odottaa ja toivoa parasta. Ja vaikka tuntuu, ettei jaksa enää toivoa, muistutan itseäni siitä, etten ole yksin jakamassa tätä kaikkea. Minulla on ihmisiä ympärillä, jotka jaksavat uskoa silloinkin kun minä en. 

Nyt ei ole kyse isovanhemmista tai lemmikki eläimestä, nyt on kyse vanhemmastani.

maanantai 14. joulukuuta 2015

CHRISTMAS ISN’T A SEASON, IT’S A FEELING

Vatsan pohjassa kutittaa kun avaan silmät, pomppaan sängystä ylös ja riennän olohuoneeseen, tv on päällä ja pikkuveljeni istuskelee sohvalla silmät loistaen tujottomassa nenä kiinni ruudussa Joulupukin kuumalinjaa. Äiti keittää parhaillaan riisipuuroa, puuro porisee ja koko talon täyttää lämmin tuoksu. 

Istahdan veljeni viereen sohvan nurkkaan ja keskityn tv:ssä pomppiviin piirros hahmoihin, HC Andressenin sadut pyörivät televisiossa ja jään seuraamaan niitä yhtä tiiviisti kuin veljeni.
 
Hätkähdän kun äiti kutsuu meitä pöytään, puuro on valmista ja me kaikki istuudumme sen ääreen. Niin kuin tänäkin vuonna, äiti on laittanut kattilaan yhden mantelin jonka joku onnellinen sitten saa. Minä en ole saanut kahtena viimeisenä vuotena, ärsyttävää...


Taas kerran manteli osuu veljelleni, joka hampaat irvessä pitelee mantelia etuhampaidensa välissä. Mulkaisen, mutta syön kuitenkin tyytyväisenä puuroni loppuun, vaikka olenkin hieman katkera hänelle. Kun puuro on syöty siirrymme vielä tv:n ääreen, meillä on ollut nimittäin aina tapana katsoa koko perhe yhdessä Lumiukko satu. Kieltämättä se on aika tylsä, koska siinä ei puhuta yhtään, mutta itse siitä laulusta joka tulee kun poika ja lumiukko lentävät, on tosi hyvä! 

Elias ei jaksa keskittyä ohjelmaan vaan säntää huoneeseensa leikkimään. Mä istun koko sadun ajan äidin vieressä jalat sen sylissä. 

-"Hitsi, että kello on vasta vähän". Huomautan äidilleni, kun menemme joulusaunaan. -"Mä tahoisin jo saada lahjat!! Ja tuleekohan pukkikin? " Äitiä hymyilyttää ja käskee minua malttamaan mieleni.



Loppupäivä sujuu tavalliseen tapaan haudoilla käynnillä. Ajetaan muutamaan eripaikkaan ja sytytetään yhdessä kynttilät. Käydään isän isän haudalla, häntä en ole koskaan valitettvasti nähnyt, mutta kuvan olen. Siinä hän näyttää ihan James Bondilta! Viimeinen hautuumaa on mieleiseni sen ympäristön takia; kynttilöitä silmän kantamattomiin, ihmisiä, iso kynttilöin koristeltu kuusi ja paljon lunta. Niin paljon, että Elias kahlaa siellä haalareitaan myöten. Se kun ei millään jaksa malttaa pysyä paikallaan. 

Kun saavumme kotiin, oven edessä on kaksi isoa säkkiä! Me oikein kiljuen rynntään autosta ulos ja hypistellään isoja säkkejä, mitäköhän kaikkea siellä onkaan!? -"Joulupukki on käynyt sillon kun me ollaan oltu poissa." Elias harmittelee.

Koska me olemme niin innoissamme, päätämme, että avaamme ensin lahjat ennen kuin siirrymme joulu ruoan pariin. Istumme kaikki olohuoneessa kynttilöiden ja joulumusiikin ympäröimänä. Minulla ja veljelläni on tonttulakit päässäme ja äiti haluaa ottaa meistä äkkiä muutaman kuvan. 
Ja sitten lahjojen pariin! 


Kun pakeit on aukaistu, uusia leluja ja lahjoja ihailtu, on hyvä hetki istahtaa pöytään perheen kesken. Kaikki syövät hyvillä mielin, ja minut täyttää onni; koko perhe saman pöydän ääressä. Onni siitä, että on joulu ja onni siitä, että kaikki on hyvin. 

Hätkähdän kun Elias huutaa näkevänsä ikkunassa tontun. En sano mitään, hymyilen vain ja annan hänen uskoa tonttuihin, ainakin vielä hetken.

"Tuon joulun minä muistan kun eilisen. Tänä vuonna joulu on erilainen vaikken niin haluaisi. Se saa minut surulliseksi, mutta samalla voin muistuttaa itseäni laspuuden jouluista, ne säilyvät aina täällä, sydämessäni." -Linda 

tiistai 8. joulukuuta 2015

TUNTEIDEN TIISTAI

Pysäytän pyörän muiden pyörien joukkoon. Pyöriä on paljon, joka on ihme sillä eletäänhän jo joulukuuta. Kävelen sisälle kauppakeskukseen ja vaikka on vasta puoli päivä, kaupoissa kuhisee ihmisvirta, kahvilat ovat täynnä ihmisiä juomassa jouluisia kahveja joita mainostetaan jokaisen kahvilan kohdalla, - "piparkakku latte" lukee isoilla jouluhenkisillä kirjaimilla.

Tarkoitus on käydä ostamssa ikkunaan joulutähti tuomaan jouluista tunnelmaa, mutta pian huomaan jo hypisteleväni erästä takkia joka roikkuu vaaterekissä muiden takkien seassa. Silmäilen sitä ja huomaan -50% lapun. "Täytyyhän tätä käydä kokeilemassa" päätän ja suuntaan sovituskoppiin.


En tiedä muista, mutta itselläni vaatteiden osto ei ole aina niin helppoa. Mietin ja pähkäilen, onko vaate istuva, käytännöllinen ja toimiva muiden vaatteiteni kanssa. Otan kuvan ja lähetän sen äkkiä kavereilleni, saan peukkuja ja myöntymisen merkkejä. Vielä hetken sovituskopissa peilin edessä pyöriessäni päätän kävellä kassan kautta ulos kaupasta. Muutaman nopean katseen kautta käyn pari seuraavaa kauppaa ja olen salaa tyytyväinen siitä, etten löydä mitään mikä jäisi kummittelemaan mieleen. Nimittäin kauheasti ylimääräistä ei ole ja lahjojakin pitäisi vielä ostaa. Ai niin ne lahjat...

Lopuksi suuntaan sinne, minkä takia olin alunperin tullutkin, kävelen suoraan jouluvalo osastolle ja silmäilen tähtiä. Eri kokoisia ja värisiä. Taidan näyttää mietteliäältä, kun taakseni ilmestyy myyjä kysyäkseen tarvitsenko apua.


Tähti ostettu ja ruokakauppaan, katsotaan kun pääsen kotiin asti saanko tähden koottua.
Kaupassa on porukkaa niin kuin aina. Ostan vain välttämättömät ruoka aineet, koska pyörän ja kauppakassien yhdistelmä ei ole ihan se parhain. 

Lösähdän sängylle, selaan puhelinta, jonka jälkeen puran kassin ja siirryn kahvinkeittoon. Vaihdan päälle pitkät polvisukat ja ison villatakin. Hörpin kuumaa kahvia ja kuuntelen musiikkia. Taustalla soi rentoja kappaleita ja ulkona alkaa hämärtyä uhkaavasti. 

Myöhemmin saan tähden koottua, huomaan kuitenkin ettei minulla ole mitään mihin saisin sen laitettua roikkumaan. Seuraavaksi pitääkin hommata vasara ja naula! 

Istun hiljaa sängyllä ja nojaan kylmää seinää vasten. Kuulen kuinka naapurista kuuluu puheen sorinaa, joku vetää vessan ja pienen lapsen ääni kaikuu rappukäytävästä. Kaikkien näiden ihmisten, asuntojen ja seinien ympäröimänä olo on yksinäinen. Nielaisen ja tunnen kuinka pieni hymy ulottuu huulille, tiesin kyllä, että sitä voi itsensä yksinäiseksi tuntea, enhän ole asunut ennen yksin tai ollut näin paljon yksin kuin tämän syksyn aikana.  On vain minä ja pieni asuntoni. Ja se joulutähti, joka palaa lattialla.


sunnuntai 6. joulukuuta 2015

JOULUKUUN ENSIMMÄINEN VIIKKO

Joulukuun ensimmäinen viikko. Tähän viikkoon on mahtunut niin teatteria, joulukirkkoa, kuvailua, hyvää ruokaa, ihanien ystävien näkemistä, pohtimista ja puhumista. Nauramista ja kyyneliä. Tähän viikkoon on mahtunut paljon.

Kiireinen elämä myös heijastuu tänne blogin puolelle, postaukset ovat olleet valitettvan harvassa- mutta se ei haittaa. Se ei haittaa, koska olen saanut niin paljon enemmän. Olen saanut hetkiä, kokemuksia ja muistoja. Olen saanut hetkiä mitä ei aina pysty tallentamaan kameran muistiin, eikä tarvitsekkaan. Olen elänyt hetkessä vilkaisematta puhelinta tai kelloa, olen antanut ajan mennä omalla painollaan ja vain elänyt. Välillä on ihan hyvä vain keskittyä siihen hetkeen joka on käsillä, siihen ihmiseen, puheeseen ja kuuntelemiseen, omiin ajatuksiin ja mietteisiin.



Miten musta tuntuu, että olisin taas hieman vahvempi ja rikkaampi ihminen henkisesti kuin viikko sitten? Jotenkin sitä vaan löytää itsensä ihmettelemästä tätä kaikkea, löytää itsensä uusista tilanteista ja uusien ystävien ympäröimänä. Kuulee uusia ajatuskia ja näkökulmia. Havainnollistaa ja pohtii.

Mä olen päättänyt, että vuodesta 2016 tulee parempi kuin edeltäjänsä. Sellainen vuosi, mitä haluan sitten vuoden loputtua muistella hymy huulilla, sellainen vuosi joka antaa kokemuksia, muistoja ja hetkiä. Nourua ja onnistumisia. Oivalluksia ja ihania ihmisiä mun ympärillä.


kuvat: Kata & Laura

Mutta, nyt eletään vuotta 2015 ja vasta jouluun ensimmäistä viikkoa. Mitenköhän asiat on tasan vuoden kuluttua? Siitä en tiedä, enkä haluakkaan vielä tietää. Ensin taputellaan tämä viimeinen kuukausi pakettiin ja nautitaan joulun odotuksesta ja siitä rauhasta jonka se meille tuo. 


Keitetään kupposet glögiä ja istahdetaan sohvan nurkkaan viltin alle, nautitaan siitä, että nyt ollaan tässä eikä muualla.

maanantai 30. marraskuuta 2015

JOS AJATELTAS ASIAA TOISINPÄIN

Marraskuun viimeinen päivä ja maanantai. Yleensä joka aamu kellon soidessa 6:15 mä voin jo tarkalleen sanoa millä mielellä sitä päivää eteenpäin vie. Kellon sammuttaessa ja lämpimästä sängystä noustessa hapuillen valoja päälle samalla yrittäen saada kahvinkeittimeen kahvinpurut paikalleen, niiden kuitenkin lattialle tippuessa. 

Aamupalla, jonka ääreen istahdan viimeistään 6:40 hengähdän. Juon kupposen kahvia, nautin aamuisesta puurosta kera mustikoiden, puolukoiden tai banaanin. Tähyilen ulos piemään, kattulamppujen valaisemalle kadulle ja ihmettelen jo siellä töihin tallustelevia ihmisiä. Saatan avata snäpin ja kurkata tulleet viestit, jotka ovat illan/yön aikana tulleet, istun ja fiilistelen. Mikä buugi, mikä fiilis, hyvä vai huono?

Työmatkalla poljen eskimoksi pukeutuneena, huomaan joulukuuseen tulleet valot ja koristeet. Tuulessa tallustelevia ihmisiä hupusta kiinni pitäen. Kukkaruukku on lentänyt tien poskeen ja roskiskin on kaatunut. 


Kylmää, harmaata ja sataa isoja pisaroita, suoraan sanottuna nauran koska näytän ulkona kastuneelta koiralta. Tai joltakin sen tyyppiseltä. Töäpäivän, salitreenin ja aikamoisessa tuulessa pyöräilyn jälkeen voin ilmoittaa olevani aika poikki. Ja empä olis muuten uskonut, että tasaisella suoralla tiellä täytyy oikeasti polkea ja hiton voimalla, että pääsee ees metrin eteenpäin! Sen verran oli tuulta tänään purjeissa. 

Valehtelisin ettei mieli ole ollut ihan satalasissa ja mielessä pyörii murhe jos toinenkin ja niin on pyörinyt koko syksyn...


Mutta vaikkei aina kivaa olekkaan ja se on ok, pyrin pitämään mielen korkealla. Joten miksi ajatella aina asioiden huonoja puolia, murehtimalla ei asiat ainakaan parane, joten päätin pitää itselleni pienen positiivisuus hetken, mm. Juttelin kaverin kanssa ja puitiin fiiliksiä, sain Annilta snäppi piristyksiä, luin muutamien tyttösten blogeja ja sain energiaa ja hyvää mieltä, heitin kommenttiboxsiin myös kommenttia (terkut teille kaverit)! Pistin joululaulut soimaan, kokkailin super hyvää ruokaa ja nautiskelin sitä kynttilöiden valossa. Seuraavaksi aijon pistää tiskit laulamaan ja katsoa viimeisen under the dome jakson (!!!!!!!!) 

Tulevalle viikolle on myös luvassa kaikkea kivaa, opsikeluaikaisten kavereiden kanssa kahvittelua ja kuulumisten vaihtoa (teitä onkin ollut jo ikävä!), kuvailua ja inspiroitumista erilaisista ihmisistä ja asioista.

Kaikesta huolimatta toivotan teille kaikille ihanaa alkavaa viikkoa, muistakaa tsempata toisianne, ammentakaa inspiraatiota kaikesta mahdollisesta ja levittäkää sitä parhaanne mukaan. 

lauantai 28. marraskuuta 2015

HOME SWEET HOME

Noniin, nyt vihdoin ja viimein pääsin tänne teillekkin muutaman kuvan mun koti kolosta teille esittelemään. Tosiaan pieniä valon puute ongelmia on ollut viime aikoina, kun ei tuo aurinko meinaa millään näyttäytyä ja hämäräkin alkaa tulemaan jo siinä kello kolmen maissa päivällä... No mutta, aina kun luonnon valoa on ollut tarpeeksi olen äkkiä räpsäissyt muutamat kuvat ja tässä siis viime viikkojen aikana otettuja otoksia, joita olenkin muutaman otteeseen saanut ottaa. Aina kun tuppaa jotain uutta pientä jonekkiin ilmestymään, mutta nyt on aikalailla (melkein) kaikki tarpeellinen kasassa, joten here we go! 


Heh, sanomattakin selvää, että meikäisen sisustus silmään iskee nuo metalliset kehikot. Tuo isompi esim. hedelmille tarkoitettu on jo pitkään kummitellut mielessä ja pakkohan se oli tänne heti saada! Myös tuo kynttilän pidike oli aivan ihana sisustus elementti.

Myös kaikki muut pienet sisustus elementit mm: kaktukset, kasvit, erilaiset teksteillä varustetut taulut ovat kovasti meikäläisen mieleen ja onhan niitä tänne jo muutama saatu hamstrattua!


Ja niinkuin varmasti huomaatte, värimaailma on aika simppeli. Valkoista, harmaata ja mustaa, ei ainakaan voi mennä pieleen, eihän? Tosin tämä värimaailama lähti liikkeelle aika vahingossa, koska lattia on väriltään harmahtavan valkoista laminaattia, päätin koota sen ympärille neutraaleja sävyjä korostaen lattiaa ja sen tuomaa valoisuutta. Valosta täällä ei olekkaan puutetta, varsinkaan jos aurinko sattuu paistamaan, isot ikkunat tuovat paljon luonnon valoa sisään! Ja ehdottomasti kämpän avaruus, valoisuus ja vaaleahkot laittiat ovat meikäläisen rakkauden aihe! Olen aina unelmoinut vaaleista lattioista ja nyt sain ne! Neliöitähän tässä koko asunnossa on 33 ja puoli, ja ainakin tälläiselle yksinasuvalle meikäläiselle asunto on juuri eikä melkein sopiva. Tilaa on hyvin myös vieraille!

Tuosta ylhäällä olevasta kuvasta huomaatte, että tuo kohta asunnosta vielä vähän auki. Oon suunnitellut kyseiselle tyhjälle seinälle sisustustarraa, mutta juuri sitä oikeaa ei ole vielä eteen sattunut! Ehkä kauppojen sijaan alankin koluamaan netin ihmeellistä maailmaa, yksi kuva olisikin ehdottomasti mielessä. Myös nuo ruokapöydän tuolit odottavat tuossa varastoon pääsyä. Tuolien tilalle olen siis kaavaillut kahden istuttavaa harmahtavaa sohvaa ja tv- tasolle tvtä! Täytyy kyllä myöntää, että hyvinhän tässä ollaan asusteltu reippaasti yli kuukaisi ilman telkkaria! Hahah :D


Eeteisessä komeilee tän hetken ainut kattolamppu... Mieleisiä kun ei ole vielä muualle asuntoon löytynyt, mutta onneksi täällä on muita tunnelmallisia valaimisia, ettei ihan pimeässä tarvitse olla, haha :D Toivottavasti saitte edes jonkunmoisen kokonaiskuvan tästä meikäläisen huushollista?! Lisää kuvia tulossa varmasti kunhan saan sen sohvan ja sisustustarran hankittua...:)

Kertokaanhan mitä piditte?! 


Ps. Olen kirjoittanut tämän postauksen kolmeen kertaan tyhjälle tekstipohjalle, kuvat ja jokaisen lauseen uudelleen kirjoittaen, koska tekstit ovat hyppineet pahasti omia polkujaan. Olen kokeillut kaikki niksit ja nähtävästi tuo keskimmäinen kappale ei suostu siirtymään siihen kohtaan mihin tahdon... mur