maanantai 30. marraskuuta 2015

JOS AJATELTAS ASIAA TOISINPÄIN

Marraskuun viimeinen päivä ja maanantai. Yleensä joka aamu kellon soidessa 6:15 mä voin jo tarkalleen sanoa millä mielellä sitä päivää eteenpäin vie. Kellon sammuttaessa ja lämpimästä sängystä noustessa hapuillen valoja päälle samalla yrittäen saada kahvinkeittimeen kahvinpurut paikalleen, niiden kuitenkin lattialle tippuessa. 

Aamupalla, jonka ääreen istahdan viimeistään 6:40 hengähdän. Juon kupposen kahvia, nautin aamuisesta puurosta kera mustikoiden, puolukoiden tai banaanin. Tähyilen ulos piemään, kattulamppujen valaisemalle kadulle ja ihmettelen jo siellä töihin tallustelevia ihmisiä. Saatan avata snäpin ja kurkata tulleet viestit, jotka ovat illan/yön aikana tulleet, istun ja fiilistelen. Mikä buugi, mikä fiilis, hyvä vai huono?

Työmatkalla poljen eskimoksi pukeutuneena, huomaan joulukuuseen tulleet valot ja koristeet. Tuulessa tallustelevia ihmisiä hupusta kiinni pitäen. Kukkaruukku on lentänyt tien poskeen ja roskiskin on kaatunut. 


Kylmää, harmaata ja sataa isoja pisaroita, suoraan sanottuna nauran koska näytän ulkona kastuneelta koiralta. Tai joltakin sen tyyppiseltä. Töäpäivän, salitreenin ja aikamoisessa tuulessa pyöräilyn jälkeen voin ilmoittaa olevani aika poikki. Ja empä olis muuten uskonut, että tasaisella suoralla tiellä täytyy oikeasti polkea ja hiton voimalla, että pääsee ees metrin eteenpäin! Sen verran oli tuulta tänään purjeissa. 

Valehtelisin ettei mieli ole ollut ihan satalasissa ja mielessä pyörii murhe jos toinenkin ja niin on pyörinyt koko syksyn...


Mutta vaikkei aina kivaa olekkaan ja se on ok, pyrin pitämään mielen korkealla. Joten miksi ajatella aina asioiden huonoja puolia, murehtimalla ei asiat ainakaan parane, joten päätin pitää itselleni pienen positiivisuus hetken, mm. Juttelin kaverin kanssa ja puitiin fiiliksiä, sain Annilta snäppi piristyksiä, luin muutamien tyttösten blogeja ja sain energiaa ja hyvää mieltä, heitin kommenttiboxsiin myös kommenttia (terkut teille kaverit)! Pistin joululaulut soimaan, kokkailin super hyvää ruokaa ja nautiskelin sitä kynttilöiden valossa. Seuraavaksi aijon pistää tiskit laulamaan ja katsoa viimeisen under the dome jakson (!!!!!!!!) 

Tulevalle viikolle on myös luvassa kaikkea kivaa, opsikeluaikaisten kavereiden kanssa kahvittelua ja kuulumisten vaihtoa (teitä onkin ollut jo ikävä!), kuvailua ja inspiroitumista erilaisista ihmisistä ja asioista.

Kaikesta huolimatta toivotan teille kaikille ihanaa alkavaa viikkoa, muistakaa tsempata toisianne, ammentakaa inspiraatiota kaikesta mahdollisesta ja levittäkää sitä parhaanne mukaan. 

lauantai 28. marraskuuta 2015

HOME SWEET HOME

Noniin, nyt vihdoin ja viimein pääsin tänne teillekkin muutaman kuvan mun koti kolosta teille esittelemään. Tosiaan pieniä valon puute ongelmia on ollut viime aikoina, kun ei tuo aurinko meinaa millään näyttäytyä ja hämäräkin alkaa tulemaan jo siinä kello kolmen maissa päivällä... No mutta, aina kun luonnon valoa on ollut tarpeeksi olen äkkiä räpsäissyt muutamat kuvat ja tässä siis viime viikkojen aikana otettuja otoksia, joita olenkin muutaman otteeseen saanut ottaa. Aina kun tuppaa jotain uutta pientä jonekkiin ilmestymään, mutta nyt on aikalailla (melkein) kaikki tarpeellinen kasassa, joten here we go! 


Heh, sanomattakin selvää, että meikäisen sisustus silmään iskee nuo metalliset kehikot. Tuo isompi esim. hedelmille tarkoitettu on jo pitkään kummitellut mielessä ja pakkohan se oli tänne heti saada! Myös tuo kynttilän pidike oli aivan ihana sisustus elementti.

Myös kaikki muut pienet sisustus elementit mm: kaktukset, kasvit, erilaiset teksteillä varustetut taulut ovat kovasti meikäläisen mieleen ja onhan niitä tänne jo muutama saatu hamstrattua!


Ja niinkuin varmasti huomaatte, värimaailma on aika simppeli. Valkoista, harmaata ja mustaa, ei ainakaan voi mennä pieleen, eihän? Tosin tämä värimaailama lähti liikkeelle aika vahingossa, koska lattia on väriltään harmahtavan valkoista laminaattia, päätin koota sen ympärille neutraaleja sävyjä korostaen lattiaa ja sen tuomaa valoisuutta. Valosta täällä ei olekkaan puutetta, varsinkaan jos aurinko sattuu paistamaan, isot ikkunat tuovat paljon luonnon valoa sisään! Ja ehdottomasti kämpän avaruus, valoisuus ja vaaleahkot laittiat ovat meikäläisen rakkauden aihe! Olen aina unelmoinut vaaleista lattioista ja nyt sain ne! Neliöitähän tässä koko asunnossa on 33 ja puoli, ja ainakin tälläiselle yksinasuvalle meikäläiselle asunto on juuri eikä melkein sopiva. Tilaa on hyvin myös vieraille!

Tuosta ylhäällä olevasta kuvasta huomaatte, että tuo kohta asunnosta vielä vähän auki. Oon suunnitellut kyseiselle tyhjälle seinälle sisustustarraa, mutta juuri sitä oikeaa ei ole vielä eteen sattunut! Ehkä kauppojen sijaan alankin koluamaan netin ihmeellistä maailmaa, yksi kuva olisikin ehdottomasti mielessä. Myös nuo ruokapöydän tuolit odottavat tuossa varastoon pääsyä. Tuolien tilalle olen siis kaavaillut kahden istuttavaa harmahtavaa sohvaa ja tv- tasolle tvtä! Täytyy kyllä myöntää, että hyvinhän tässä ollaan asusteltu reippaasti yli kuukaisi ilman telkkaria! Hahah :D


Eeteisessä komeilee tän hetken ainut kattolamppu... Mieleisiä kun ei ole vielä muualle asuntoon löytynyt, mutta onneksi täällä on muita tunnelmallisia valaimisia, ettei ihan pimeässä tarvitse olla, haha :D Toivottavasti saitte edes jonkunmoisen kokonaiskuvan tästä meikäläisen huushollista?! Lisää kuvia tulossa varmasti kunhan saan sen sohvan ja sisustustarran hankittua...:)

Kertokaanhan mitä piditte?! 


Ps. Olen kirjoittanut tämän postauksen kolmeen kertaan tyhjälle tekstipohjalle, kuvat ja jokaisen lauseen uudelleen kirjoittaen, koska tekstit ovat hyppineet pahasti omia polkujaan. Olen kokeillut kaikki niksit ja nähtävästi tuo keskimmäinen kappale ei suostu siirtymään siihen kohtaan mihin tahdon... mur

tiistai 24. marraskuuta 2015

TÄÄLLÄ SAAT PÄRJÄTÄ OMILLAAN

Kyseinen lausahdus on Anssi Kelan kipaleesta Puistossa, joka oli 8-vuotiaan Lindan lemppari biisi tuolloin. Itse kappaleen sanoituksista tai juuri tuosta lausahduksesta en vielä sen ikäisenä oikein osannut ymmärtää mitä se tarkoitti ja muistakin isältäni kysyessäni mitä se tarkoitti, hän tokaisi - tulet ymmärtämään sen vanhemmiten. 

Kuinka halppoa onkaan sanoa lapselle, ettei sun tarvitse vielä tietää kun puhutaan tietyistä asoista, "ne on niitä aikuisten juttuja"- tätä lausahdusta joudun joskus käyttämään lasten kanssa työskennellessäni, usein lapsia ihmetyttää ja kummastuttaa kaikki. Oli kyse sitten "miksi Lindalla on aina mustaa päällä?" tai "miksei sulla ole vielä lapsia?" kysymyksiä. On helppoa vastata, että myöhemmin sitten ymmärrät. 


Muistan itse kuinka usein pienenä suutin jos vanhempani sanoivat näin, ärsyynnyin ja tivasin, että kyllä munkin oli saatava tietää. Näin jälkeenpäin ajateltuna, en olisi sillä tiedolla mitään tehnyt, se olisi haihtunut ilmaan metsässä juoksennellessa ja ainut ajatus olisi ollut mihin piiloutua, ennen kuin jääjä lopettaisi laskunsa ja alkaisi etsimään toisia. Voi niitä aikoja.

Nyt asiat on erilailla. Ollaan, kasvetaan ja eletään erilailla. Ollaan nähty maailmaa ja opittu ymmärtään tiettyjä asoita, toisia kantapään kautta, toisia niitä kokematta. Ollaan opittu, että tilanteita tulee ja menee, aina niihin ei voi eikä pysty varautumaan, joksus saattaa joutua tilanteeseen mihin ei olisi toivonut joutuvansa, joskus taas tulee tilanteita joihin ei olisi uskonut päätyvänsä. On velvollisuuksia ja asioita joita pitää hoitaa, on vain pakko. Ei voi lakaista pölyjä maton alle ja ajatella, että nyt on siivottu.


Nyt mä ymmärrän tuon lausahduksen "täällä saat pärjätä omillaan". Ja niin mä haluankin, mutta entä jos raja tulee vastaan? No pärjään mä, sen olen päättänyt.

En haluaisi olla huolissani tai stressaantunut, mutta joskus elämä vie meitä sille tielle. Ja niin taas tänään opin asoita kantapään kautta; jos yöllä on pakkasta, vie pyörä varastoon ja ennen lähtöäsi tarkista onko kumit täynnä. 

En vienyt pyörääni edellis iltana varastoon laiskuuden takia, aamulla minua odotti erittäin jäinen ja kohmeinen pyörä. Ja kun hyppäsin pyörän kyytiin huomasin etu kumin olleen melkein tyhjä. Siinä sitten naama nutturalla kirosin itseni syvimpään suohon. Ja oivalsin myös sen, etten omista pyöränpumppua, eikä mulla ole ketään sitä pumppaamassa. Oivalsin myös niitä pieniä arki asioita, joita ei ole aina niin kiva tehdä, niitä pieniä asoita jotka voivat muttua stressin aiheeksi jos niille antaa tilaisuuden.

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

ONNI ON YSTÄVIÄ YMPÄRILLÄ

Joululaulut soi taustalla, päällisenä Bieberin esittämänä, eilis illan suklaaraaka-kakusta jäänyt pala ja kuppi kahvia odottavat pöydällä. Ulkona on valkoinen maa, tosin ihan vain muutamista paikoista, mutta se tuo jo kaivattua joulun tunnelmaa. Taidan mä sittenkin olla valmis ottamaan lumen ja narskuvan pakkas talven vastaan.

Eilen vietin ihanan illan synttäreitä ja tupareita vietellen lähimpien ystävien kanssa. Osan heistä olen tuntenut niistä ekoista luokista lähtien, jolloin koulureput olivat niin isoja, että ne olivat meidän kokoisia, toisiin taas tutustunut tässä vuosien varrella teini iän tunne myrkyissä, osan kanssa ollaan juostu metsissä ja leikitty satumaan sankareita ruohosta tehdyt rannekorut käsissämme. Muutama on ollut katsomassa maailmaa, kiinan tai amerikan puolella. Osan kanssa ollaan unelmoitu julkkis miehistä poikaystävinä, kirjoitettu yhteistä päiväkirjaa välillä hymy korvissa ja välillä erittäin syvällisiä kirjoittaen, ollaan riidelty, naurettu, itketty. Ollaan jaettu asioita, niitä hyviä ja huonoja, kuunneltu ja tuettu vaikka olisi tuntunut, ettei oma ymmärrys tai apu enää riittänyt. Otettu kädestä kiinni ja sanottu, että kyllä elämä kantaa. Ollaan luvattu olevamme aina yhdessä ja niin myös siihen uskoen. Välillä ei olla pidetty yhteyttä, mietitty että "tässä tää nyt oli", - "ollaan liian erilaisia ja ei mukamas ymmärretä enää toisiamme". Ollaan oltu puhumatta liiankin kauan, mutta ollaan myös soiteltu jokainen päivä vaikkei mitään asiaa olisikaan ollut. Ollaan nähty toisemme kasvavan ja huomattu kuinka elämä meitä muokkaa omaksi itseksemme, huomattu, ettei toinen olekkaan samanlainen tai pidä enää samoista asioista kuin muutama vuosi sitten. Ollaan annettu toisillemme tilaa elää ja kasvaa ihmisenä, välillä oltu hiljaa ja katsottu vierestä toisen toilailuja, välillä oltu erittäin huolissamme, nostettu kissa pöydälle niiden asoiden äärellä mistä kukaan ei ole uskaltanut puhuakkaan, katsottu toisiamme silmiin vihan ja rakkauden sekavin tuntein, välillä päätetty, että nyt en enää holhoa, mutta silti juostu auttamaan toista hädässä kädestä pitäen ja kuunneltu itkua olkapäätä vasten miksi näin kävi ja miksi ei vain voinut tehdä niin kuin olisi kannattanut. 

Tosiin on pidetty yhetyttä enemmän kuin toisiin, vaikka olisi toisin halunnut. Välillä taas miettinyt sitä, että onneksi minulla on hänet, mutta välillä taas miettinyt, ettei toista enää jaksa ja huolehtinut päänsä puhki toisen puolesta. Välillä toisen sanat ovat satuttaneet, välillä niistä on saanut niin paljon voimaa, onnea ja uskoa itseensä, että tuntuu kuin taivas olisi vain rajana.Olen myös saanut toisen inspiroitumaan, mutta myös sanonut asoita, joita toivon, etten olisi toiselle sanonut. Välillä on ollut katetutta toisesta, toisen onnesta tai osaamisesta ja purtu sitä toiseen kiukuttelemalla, välillä taas olen halannut ystävääni lujaa ja kertonut kuinka ylpeä olen hänestä ja hänen saavutuksistaan.

Kaikkien näiden vuosien jälkeen jokaisen ystävän kohdalla minulla on erilainen oma tarina jaettavana. Kenkään ystävän kanssa tarina ei ole sama, se ei ole alkanut samalla tavalla tai pitänyt sisällään samoja asoita. Mutta kaikesta huolimatta nämä ihmiset ovat kultaakin kalliimpia, he ovat sellaisia joita kukaan ei voi korvata. He ovat niitä joihin luotan, uskon ja tiedän heidän olevan vierelläni vaikka välimatkaa olisi puoli maapalloa, vaikka ei oltaisi puhuttu kunnolla ikuisuuksiin ja kuviteltu päässämme ystävyytemme olevan ohi. Silti he olevat siinä ja siellä missä pitääkin, - nimittäin sydämmessäni 

"Onni on sitä kun ystäviä ympärillä. Ilman heitä ei olisi minua".

torstai 19. marraskuuta 2015

22-VUOTTA

Huomenna 20 marrskuuta tulee kuluneeksi 22- vuotta siitä, kun meikäläinen putkhati maankamaralle pienenä noin 800 grammasena nyyttinä, noin 2 kuukautta etuajassa. Olihan siina vanhemmilla ja lääkäreillä ihmettelemistä miten jostain niin pienestä ja voimattomasta lähtisi kasvamaan jotain suurta, itsenäistä ja oppivaa.

Ja niinhän tässä ollaan nyt porskutettu eteenpäin rapiat 22- vuotta! Ja voi kuulkaa kuinka paljon näihin vuosiin on mahtunut. Kun näitä kahtakymmentäkahta vuottaa katsoo taakse päin ei voi kun ihmetellä. Niin paljon on opittu, nähty, kasvettu, ihmetelty ja koettu. Niin paljon, että niistä voisin kirjoittaa vaikka kirjan...


On tää elämä vaan jännä juttu, kerran sitä täällä vaan ollaan, kerran vanhennutaan ja vain yhden kerran täytetään jokin ikä. Omasta mielestäni jopa pelottavaa omalla tavallaan ajatella, että tietyt asiat tapahtuvat vain sen yhden kerran, esim se etten enää ikinä täytä 20 tai 18- vuotta. En enää ikinä aloita perus koulua tai en enää ikinä näe kaikkia asoita samalla tavalla miten olen ne nähnyt.

Itselleni synttärit ovat tarkoittaneet aina yhdessä oloa lähimmäisten kanssa, hyvää ruokaa ja herkutteluja. Lahjoja ja sitä tietynlaista synttäri sankari fiilistä, joka tosin ei enään niin ihmeelliseltä tai oleelliselta tunnu. Tällä hetkellä lähinnä läheiset, yhteiset hetket ja hyvä ruoka ja tunnelma ovat avain sana synttäri päivänäni.

Se on hassua, kuinka lahjonen saamisen arvo pieneenee vanhemmiten. Pienenä kun listalta löytyi ties mitä barbeja ja nukkeja, tällä hetkellä olen erittäin kiitollinen saamistani onnentoivotuksista, korteista ja ylipäätään siitä, että joku muistaa minua päivänäni. 

Kun mietin mitä ajattelin itsestäni 10- vuotta sitten vastaus kuului kuta kuinkin näin: "Ammatiltaan laulaja tai näyttelijä, jolla olisi kissoja ja poikaystävä." Tai pitäisikö tuon poikaystävän kohtaan merkitäkin prinssi, sen verran satuhömppä kun lapsena olin, etten muusta unelmoinut kun prinssesitä :´D

No, onko mulla sitä prinssiä jonka kainaloon käpertyä? Tai levytys-sopimusta tai upea näyttelijän uraa tähitaivaalla? Ei. Ei ole. Ja olisi hyvin voinut ollakin, jos olisin näitä unelmia lähtenyt tavoittelemaan. Sen jos minkä olen oppinut, että suunnitelmat ja tilaneet voi muuttua ja aika radikkaalisti. Se ennen pidit sinulle tärkeänä ja tavoitteellisena asiana, voinkun olla nyt aivan päinvastainen. Saatat löytää itsesi tilanteista, joihin et ikinä olisi uskonut pääseväsi. Saatat myös joutua tilanteisiin, joihin et ikinä olisi kuvitellut joutuvasi. Elämä on aikalailla arpapeliä, kaikkea ei pysty eikä voi ennakoida. Eikä pidäkkään, muuten siitä katoaisi elämän jano ja intohimo.

maanantai 16. marraskuuta 2015

LIIKU

Irvistin, päätä oli särkenyt aamusta asti ja jo aamulla bussipysäkille kävellessäni kengät kastuivat läpi, onneksi ne olivat kuitenkin nyt kuivuneet päivän aikana, ettei tarvinut märillä kengillä kävellä. 

Astun salin ovesta sisään ja pukukoppien kautta vaihdoin vaatteet ja nappasin äkkiä yhden särkylääkkeen, jos se vaikka auttaisi. Päivitän äkkiä puhelinta ja siirryn aulaan pöydän ääreen odottamaan. Tänään mulla oli nimittäin ensimmäin pt tunti. 

Kun pääsen istumaan tuoliin, ajatusten, kysymysten,  "mä tahdon tietää ja oppia kaiken heti"- ajatukset  vain laukkaavat kuin hevonen pääni sisällä, kerrankin pääsin keskustelemaan itseäni kiinnostavasta asiasta ammattilaisen kanssa. Pääsin kysymään kaikkia eri kysymyksiä ja kertomaan omaa tarinaani, miksi ja miten haluan liikkua. Ja kuulkaa kyllä sitä juttua olis lentänyt vaikka niin paljon, että siihen olisi tarvittu ihan oma juttelu tunti, haha :-D. Kun pt kysyi minulta mikä oli se joka sai minut aloittamaan saliharrastuksen ja ylipäätään liikunnan aivot löivät täysin tyhjää. Tottakai minä tiesin vastauksen, olen useasti puhut siitä ystävieni kanssa ja höpötellyt blogissa asiasta, mutta en saanut mitään omasta mielestäni järkevää vastausta käsille ja änkytin vastauksesi jotain liikkunnasta ja tasapainoisista elämäntavoista ja toki sekin oli myös se yksi lähtökohta miksi aloin liikkumaan, niin kuin varmasti kaikilla muilla. 

Pienen alkukartoituksen, oman taustani läpikäymisen ja toiveitten käynnin jälkeen siirryttiin salin puolelle. Olin kuin pieni pomppava orava isojen puiden keskellä, siltä ainakin tuntui ja varmaan näytti, sen verran meikäläisessä oli intoa ja energiaa. Sainkin palautetta siitä, ettei ainakaan motivaatiosta ollut puutetta :D. 


Sen vajaan tunnin aikana, joka muuten meni pirun nopeasti - tälläinen höpöttäjä, asoiden ihmettelijä ja kaikesta kyselevä tyyppi kun olen ja puheliaaksi osoittautui myös itse pt:kin, sain sykkeen nousemaan ja koko kropassa tuntumaan. Toiveissani oli koko kropan circuit treeniä ja kyykky tekniikan hiomista aikamoisella hiomisella, meinaa tänään oli elämäni ensimmäinen kerta kun joku kädestä pitäen kertoi miten tekniikka menisi oikein! Ja se vasta oli mahtia, kun meikäläisellä on tätä notkoselkää, jota oonkin itse diagsisoinut, niin saatiin sekin sitten kondikseen ja ojoon niinkuin pitää. Nyt vaan pitää myös muistaa se itse treenin aikana! :D 

Ja kun tunti oli päättynyt, en voinut kuin hymyillä. Se olo, adrenaliini ja motivaatio oikein loisti! Nyt on kuulkaa intoa juosta vaikka suomen ympäri! Niin mahti olo oli tapaamisen jälkeen. Vihdoin sain sitä kauan haluttua opastusta, nevuoja ja asiantuntevaa palautetta mitä olin aina kaivannut. Vaikka onhan tässä treenattu jo 2 ja puoli vuotta, voin myöntää, ettei ne tekniikat niin helposti saa omin avuin kondikseen jos ei ole ketään kuka niissä ohjeistaisi.


Liikunta, on se jotain mitä kannattaa varjella. Vaikka se kuinka tuntuisi itsestään selvyydeltä, että tässähän sitä kävellään, juostaan, pompitaan ja hypitään, ei kaikilla valitettavasti ole näin. Täytyy siis kiittää itseään, ympäristöään ja lähtökohtiaan siitä, että on terve ja toimiva kroppa. Ja muistaa pitää siitä huolta, antaa levätä tarvittaessa ja olla sinut sen knassa mitä on. 

Kaikki lähtee omasta itsestä, niin myös hyvinvointi. Joten jos sua masistaa tuo ulkona vallitseva synkkä talven alku ja sateen täyttämät kadut, ala jää siihen makaamaan vaan tee sitä mikä tuntuu hyvältä. Tee kotona vaikka treeni helpoilla videoilla mitä on koko netti pullollaan ja houkuttele jumppatuokioon vaikka koko kylä mukaan! Tai pistä sopivat vermeet päälle ja musiikit korville ja lähde ulos, hengitä raitista ilmaa ja anna vain ajatusten juosta tai olla juoksematta. Pääasia, että liikut niin kuin itsestä tuntuu ja mikä tärkeintä, liikun niin mikä tuntuu hyvältä. Koska, kaikki lähtee omasta itsestä. 

Oikein liikunnan täyteistä viikkoa teille kaikille! 

perjantai 13. marraskuuta 2015

F R I D A Y 1 3

Märkä asfaltti ja sateiset kadut, ulkona iso porukka lapsia odottaa innoissaan lähtöä.

Sellosali ja isot penkit, monen monta silmäparia katselee ihmeissään lavalle. Lavalla pommii kaksi hahmoa, toinen esittäytyy Tatuksi ja toinen Patuksi. 

Nauran ääneen muutaman kerran, välillä pyydän jotakin lasta olemaan hiljaa. Teatterissahan ei tunnetusti saa puhua. 

Muutaman kerran joku lapsista kajauttaa ilmoille "hyvä" tai "ei kai Patu sattunut?" kommentin. Lapset eläytyvät satuun niin innoissaan. Tosin, kyllä eräs lapsi kysyi muutaman kerran, että "eikö tämä jo lopu?"


Väsyttää, vaikkei kello ole kuin vasta puolen päivän paikkeilla. Puoli juosten kipitän bussiin ja suuntaan kohti salia. 

On se vaan kumma mitä tuo liikkuminen saa ihmisessä aikaan, se pienoinen väsymys joka salille mentäessä oli, oli nyt treenin aikana tipotiessään.

Pääsen pukukoppiin ja lähetän muutaman viestin. Katan on tulossa mun luo jo tunnin kuluttua, joten nyt äkkiä kamat kasaan ja kotia kohti!

Ilma on ihanan raikas ja olo on hyvä. Endorfiinit paukkuu ja hymyilyttää kun nousen bussista ulos. Laitan äkkiä itseni valmiiksi ja saan juuri tiskattua aamun puurovermeet kun ovikello kilahtaa. 


Keskellä harmaata ja erittäin tylsän näköistä ympäristöä löytyy kirkkaan punainen penkki. Se oikeen kutsuu meitä luokseen ja päätetään ottaa siinä muutamat kuvat.

Kun lähi ympäristön puskiot on käyty persuteellisesti läpi ja vatsassa kurnii sellainen nälkä, että voisi syödä vaikka suden, päätetään suunnata yhteistuumin kaupaan. 

Ruuat loihdittu lautaselle ja voi jukra on kun olikin hyvää! Hyvä ruoka maistuu aina paremmalta hyvässä seurassa. Se totean joka kerta :´).

kuvat: Kata 

Kello on 7:20 on olen saanut kuvat muokattua, mutta ajatus harhailee ja pahasti. Silmäilen tekstikenttää ja mietin miten ja mistä aloittaa. Käyn hakemassa itselleni limevalkosuklaa-raakakakun palan ja istahdan koneen ääreen. Uusi yritys, päätän.

Klo 21:50 kirjoitan viimeistä lausetta. Kännykkä on kilahtanut vieressä reippaasti pariin kymmeneen kertaan. Se on tuo uus snäppi, jonka mä nyt vihdoin sain tähän tällä viikolla hankittuun uuteen luurin ladattua. Aika koukuttava sovellus, myönnän. 

En voi kun olla onnellinen tästä hetkestä ja siitä mitä minulla on. Kaikki läheiset ihmiset, oma koti, luottavainen olo, tieto alkavasta viikonlopusta ja lapsuuden ystävän näkemisestä tuovat hymyn huulille joka tuntuu, -tuntuu niin pirun hyvältä. 

Olen onnellinen, mitä sä luulit?


maanantai 9. marraskuuta 2015

C O L O R S


värjeä on monenlaisia, niitä esiintyy kaikkialla ja kaiken aikaa

värit herättävät erilaisia tunteita, ajatuksia ja olettamuksia

jotkut värit rahoittavat, jotkut saavat näkemään punaista

väreillä on suuri merkitys

kun kuvat ja värit laitetaan yhteen saan niistä inspiraatiota, oli kuvassa sitten sininen farkkutakki tai violetti pilvitaivas

värejen ja kuvien inspiraatio 

kuvat täältä

lauantai 7. marraskuuta 2015

TÄTÄ EN VAIHTAIS MIHINKÄÄN

Kelloi ei soi, vaan herään itsekseni ja avaan varovasti silmät. Sälehkaihtimien välistä ei paista toivomani auringon säteet ja käännän kylkeä. Kurotan puhelintani ja katsahdan kelloa, - se on viittä vaille kymmenen. Hetken itseäni herätellen avaan whatsappin ja lukaisen sivu silmällä tulleet keskustelut läpi, avaan instagrammin ja selailen kuvia. Ah rauha. Ei kiire tai hoppu minnekkään, ei kellon tikitystä takaraivossa tai kiireessä syötyä aamupalaa. 

Vastaan kuskusteluihin hyvät huomenet ja nousen ylös. Sähelkaihtimia avatessa huomaan jo kauempana vastakkaisella pihalla leikkivät lapset. Kyllä niillä riittää energiaa heti aamusta. 
Naupsautan kahvinkeittimen päälle ja suuntaan vessaan. 

Edellis iltana kauppa reissulla päätin tekeväni pitkästä aikaa smoothie bowlia ja ostin siihen tarvittavat ainekset. Surautan tehosekoittimen päälle ja katselen kuinka hedelmäpalat muussaantuvat suussa sulavaksi mössöksi. Kännykkä kilahtaa pariin otteeseen ja vastailen sinne milloin mitäkin. 


Kahvi on valmista. Niin myös smoothie bowl, enää vain tarvitsee koristella se nätiksi. Naurahdan ääneen ja mietin, että kuinkahan moni jaksaisi tälläistä tehdä, useimmat varmaan kaatavat kaiken kippoon ja lapioivat suuhunsa minkä kerkeävät. Musta on kuitenkin ihanaa tehdä aamupala kauniin näköiseksi. Jotenkin siinä on oma vistinsä kun viikonloppu aamuisin saa panostaa rauhassa, eikä törkätä kaikkea mahdollista kuppiin sekaiseksi mötöksi. 

Istuudun pöydän ääreen ja avaan koneen, pistän soimaan taustalle lemppari aamubiisejäni ja avaan bloggerin. Selailen blogeja vain kuvien katselu mielessä, myöhemmin kommentoin ja lueskelen tekstejä. Nyt vain nautin. 

Lähetän kuvan aaimaisestani ystävilleni ja saan vastuksesi "nam kuinka hyvän näköstä " ja " mitä sä tohon oot laittanu, täytyykin kokeilla? " - vastauksia. Nappaan nopeasti vielä kamran ja ikuistan muutaman  kuvan myös sinne. 


Luskikoin aamuapalaani ja katselen ikkunasta ulos. Vaikka ulkona onkin harmaata ja varsinkin tylsän näköistä. Olen onnellinen tästä hetkestä ja ehkä onnellisin siitä, että saan ja pystyn asumaan omassa kämpässäni. Eilen pienen shoppailu kierroksen yksinäni tehtyä se venähtikin neljän tunnin kierroksi ja sain kotiutettua muutamia kivoja juttuja. Jos sitä pikku hiljaa uskaltaisi laittaa kuvia tästä huus hollista myös tänne bloginkin puolelle, vaikkei asunto täysin valmis olekkaan. Ja onkohan koskaan, koko ajan kun meinaa tulla uusia ideoita mitä tänne haluaisin ja miltä haluaisin oman kodin täyttävän.

Äiti soittaa ja ilmoittaa, että tulee käymään tunnin kuluttua täällä, mm. tuomassa mulle uuden imurini ja mittailemaan minkä pituiset verhot olisivat hyvät. Ainiin ne verhot, en ollut ees moisia muistanut.

Jätän bloggerin auki ja surffailen netissä, pian huomaan, että kello tikittää jo kovaa vauhtia yhtä. Nyt kiireellä suihkuun, äitikin on jo pian täällä! 
Ihanaa lauantaita teille 

tiistai 3. marraskuuta 2015

KAMEROIDEN VILINÄÄ, TUTTUJA & TUNTEMATTOMIA

Taas kerran oli se päivä vuodesta kun Indiedays järjesti päivätapahtuman ja ilta gaalan. Niin hassua miettiä, kuinka mä tasan vuosi sitten saavuin paikalle isoin pelokkain askelin kuin ajovaloissa pelästynyt perua. Muistan sen hämmenyksen kun näin ympärillä paljon tuttuja kasvoja. Paljon ihmisiä joiden blogeja olin lukenut jo vuosia, toisia vähemmän ja toisia jopa päivittäin. Sitten minä Linda, seisoin siellä kaikkien niiden ihmisten keskellä ja ihmettelin. Muistan, että kyllähän siinä töllistellessä sitä kaikkea jännitti ja aivan pirusti. Yleensä kun en erityisemmin sosiaalisia tilanteita jännitä, niin tuolloin oli kyllä semmoinen pukupöksyssä! 

Haahuilin pisteeltä pisteelle ja räpsin muutamia kuvia, olo oli ulkopuolinen ja jopa yksinäinen. Miten sitä saattoikaan tuntea oloaa yksinäiseksi noin ison ihmismassan äärellä? Ja kaiken kukkuraksi me kaikkihan teimme tätä samaa hommaa, kirjoitimme blogia joka oli iso yhdistävä tekijä. Silti olo ei ollut kovinkaan kotoinen muiden kanssa bloggaajien keskellä ja myönnän, että kyllä siinä tuli useaan otteeseen kelloa vilkaistua, joko viitsisin jo lähteä. 

Ja nyt vuoden jälkeen tuosta päivästä, astelen areenalle onnesta säihkyen hymy korvissa. Ja vaikka hymy paistoikin kuin naantalin aurinko, taisi meikäläistä silti omalla tavallaan myös jännittää, mutta eikös se kuulukkin asiaan? Oli ihana nähdä tuttuja ja tuntemattomia kasvoja, bongata uusia ihanan tuntuisia ihmisiä ja päästä avaamaan suunsa silmät säihkyen heille keiden blogia oli lukenut ja osaltaan jopa "fanittanut", - taisi musta siis pieni fanikin jossain kohti kuoriutua... :´D 


Tänä vuonna ehdoton peukun pystyttäjä oli omalla kohdallani tämä henna-tatuointi piste, jonka sai valita mielensä mukaan tai antaa tekijälle vapaat kädet millaisen hennan halusi! Ja kun mä tästä pisteestä kuulin, voitte vain arvata kuinka mä into piukeena juoksin paikalle ja koska jonoa ei vielä silloin ollut, pääsin siltä seisomalta istahtamaan "tatuoijan" penkkiin. En edes sen kummenin sillä hetkellä osannut sanoa millaista hennaa haluaisin. Näitähän oli kuolattu kesät talvet netistä ja muiden blogeista, joten annoin tatuoijalle vapaat kädet! Pientä osviittaa hän kertoi, mitä aikoi tehdä ja niin siinä sitten istuttiin ja ihmeteltiin kuinka tuota väriä kädelle piirreltiin.


Aina yhtä ihana Heidi  Kyllä tällä naisella on tyylitajua meikäläisen makuun. Ja pieni kateus tulevaa Heidin meksikon reissua varten! Me qusta mucho!


Kun oma hennani oli saatu valmiiksi törmäsin uuteen tuttavuuteen Janitaan, jolla oli kummatkin kädet kauniisti koristeltuna. Siinä sitten muutaman kehun heitin ilmoille ja virnistelin oman käteni kanssa. Oli ihana huomata kuinka ihmiset olivat avoimia uusille keskusteluille! Ja muuten, suosittelen, että käytte kurkkaamassa tämän naisen kuvaus painotteista blogia, on muuten sellaista matskua, että oksat pois!


Ihana Marjanne! Jonka blogia olen jo ainakin vuoden verran seuraillut, tällä tytöllä kun on silmää puekutimisen suhteen, voisinko mä tulla lainaamaan sulta muutamaa vaatetta..? :D Ihana oli tavata ensimmäistä kertaa ja toivottavasit tavataan täst edeskin! 


Laurakin otti itselleen hennan ja siellä me kummatkin käveltiin kädet ojossa. Kuivuessa henna oli siis vielä mustan väristä, mutta mustaa väriä ei kuitenkaan käytetty sen myrkyllisyyden ja mahdollisen allergisen reaktion takia. Kyllä siinä oli naurulla pidättelemistä kun sai siellä käsi ojossa kävellä ja varoa, ettei kehenkään vahingossakaan koskisi! 

Päivä oli kaikin puolin oikeen mukava ja omalla tavallaan antoisa, ja vaikka näissä kekkereissä on tullut nyt muutaman kerran käytyä, en voi väittää ettenkö vieläkään tuntisi itseäni hieman jännittyneeksi peuraksi. Ehkä mä vielä joskus tähänkin hommaan totun! 

Useat jatkoivat vielä illalla järjestettyyn gaala-iltaan, johon itse en tänä vuonna mennyt. Ilta kului hyvin ystävien ja rupattelun ääressä rauhallisuudesta nauttien 

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

MARRASKUUN ENSIMMÄINEN

Nyt on kuulkaa syyskuukaudet taputeltu pakettiin ja lähdetään kulkemaan kohti talvea. Marraskuun ensimmäistä siis viedään. Mun mielestä marraskuu on ensimmäinen talvikuukausi, jolloin voidaan alkaa puhua jo talvesta ja talven tulosta. Sana marraskuu saa mieleeni lapsuuden synttäri hulinat ystävien ja perheen kesken, joulun odotuksen ja siihen kuuluvan jännityksen, narskuvan lumen kenkien alla ja pimeyden. Ja vaikkei marraskuussa maata peittäisikään paksu lumikerros tai paukkuvat pakkaset hellisi poskia ovesta ulos astuessa, - marraskuussa on aina oma talvinen tunnelmansa.

Vaikka marraskuu onkin usein yksi pimeimmistä ja synkimmistä kuukausista on siinä silti omaa kauneuttansa. Vaikka ulos katsoessa pihalla tönöttävät paljaat puut, märkä ja kylmä asfaltti ja jo kello kolmelta alkava pimeys, eivät ihmisä kauhesti innosta, uskon että jokainen odottaa myös sitä tulevaa talvea. Talvea ja sen tuomaa valoa


Ja myönnettäköön, ettei tällä hetkellä inspiroituminen ole ehkä korkeimmillaan kuvailun tai muunkaan suhteen puuttuneen valon takia, voinkin lohduttaa itseäni kynttilöiden liiallisella polttamisella, lämpimillä vilteillä ja tee kupposilla. Miksi masentua valon puutteesta, jos sitä voi luoda omasta takaa? Miksi surra paljasta metsää ja rumalta näyttäviä katuja? 
Joka vuosi koittaa tämä sama harmauden ja ankeuden täyttämä kuukausi, jolloin ihmiset pakenevat koloihinsa ja lupaavat tulla ulos vasta ensi lumen tai pikemminkin ensi kevään kynnyksellä. Mutta miksi? Miksi ei voisi toivottaa piemeän ja hyisen marraskuun lämpimästi vastaan? Kaivaen kaapin pohjalta pölyttyneet jouluvalot ja glögilasit ja kutsua ystävät koolle? Miksi ei voisi luoda lämmintä tunnelmaa sisälle ja katsella sieltä ulos harmauteen nauttien siitä, että ei tarvitse lähteä ulos.

Minä ainakin aijon tänä vuonna lopettaa marisemisen ankeudesta ja valon puutteesta. Sen sijaan aijon kutsua rakkaitani glögilasilliselle ja pistää jouluvalot ja musat soimaan niin, että kuuluu! Aijon ottaa irti kaiken siitä, että ulkona tarkene vielä ilman paksumaa vaatekerrosta tai sukkiksia farkkujen alla. Aijon ottaa ilon irti siitä, että lenkillä juostessa ei tarvitse miettiä mihin astua seuraavaksi, ettei liukastu. Aijon nauttia piemistä illoin milloin yksin, milloin muiden kanssa ja ennen kaikkea aijon toivottaa tulevan talven tervetulleeksi ja kerätä energiaa säästöön kylmille mutta auringon valaisemille pakkaspäiville. - Jolloin ovesta astuessa paukku pakkaenen hellii poskia ja lumi narskuu kenkien alla.