tiistai 29. maaliskuuta 2016

NO MITES NIIKU SE TULEVAISUUS?

Noniin, nyt sitten päätin vuodattaa tänne viimesetkin valon rippeet ku käsitellään niinkin suurta aihetta kun tulevaisuus, no ei vaites! Mutta jos myöntää pitää niin jos olisin srutsi, tunkisin pääni syvälle hiekkaan, jos se auttaisi mutta eihän asioiden kierteleminen ja kaarteleminen tai maton alle hautaaminen auta sitten pätkän vertaa!




Joten, tulevaisuus, miltäs sinä näytät? Mä en pahemmin ajattele tai edes osaa ajatella vuosien päähän, vaan pyrin ja yritän elää tässä ja nyt. Kuitenkin välillä on vähän pakko raottaa ovea ja miettiä mitkäs pläänit sitä on esim ensi vuodelle tulossa tai onko koko pläänejä edes olemassa. Tässä en nyt tarkota mitään vapaa-ajan rantaloma suunnitelmia vaan että mitäs sitä elämällään tekis noin about vuoden sisällä ja siitä eteenpäin.

Meikäläisellä nousee karvat pystyyn tässä vaiheessa, koska mähän en tiedä mitä mä elämältäni haluan tai mitä mä haluan tehdä. Tässä kun on opiskelujen jälkeen eletty töitä tehden tuolla lasten parissa lähes kokoaikaisesti, on noussut mieleeni kysymys, tätäkö mä haluan? Vai haluanko kenties jotain muuta, jotain erilaista, jotain missä pystyisin käyttämään osaamistani vielä enemmän, jossa olisi intohimoa ja hyviä viboja?



En nyt tarkoita, etteikö tämän hetkisessä työssäni olisi hyviä viboja, kehittymistä ja hyviä hetkiä, vaan sitä, että välillä vain tuntuu, että olisin juna joka ei osaa päättää minkä raiteen valitsisi ja sen kaiken sijaan vain seisoo paikallaan tekemättä mitään. Rakastan työtäni ja sen ympäristöä, mutta kun jotenkin musta tuntuu, että tahdon enemmän. Tahdon enemmän sitä fiilistä, mikä on silloin kun tekee asioita mistä aidosti nauttii, mitkä kiinnostaa ja mihin on intohimoa, silloin myös pystyy antamaan itsestään enemmän, kehittymään ja pitämään itsensä motivoinuneena.

Mikä mua sitten kiinnostaa jos miettii töiden kannalta? Monikin asia mutta ei mikään niin paljon että tietäisin varmasti että just tuota mä tahdon päästä tekemään tai tuon asian parissa tahdon tehdä töitä.
Oi olispa helppoa kun oliskin se tietty oma juttu jonka parissa häärätä ja tehdä, kehittyä ja motivoitua.
Mutta kun ei sitä tiettyä juttua tunnu löytyvän ja vaikka kuinka tahdon elää päivän kerrallaan virranvietävänä, ei näitä asoita voi täysin pistää elämän syliin ja vain odottaa että työ- tai koulupaikka  tipahtaa eteen kuin taivaalta, vaan on pakko vähän priorisoida ja lyödä faktat pöytään, että mitä mä niinkun oikeesti tuun tekemään ensi vuonna, tai tarkennettuna ensi syksynä.


Mä kun mahdan olla sellaista sorttia joka ei lähde jokaiseen juttuun suimpäin sana valmiina vaan tahtoo turvalliselta mutta oikealta tutuvan päätöksen. Tahtoo olla varma ja pitää päätöksensä, ei tahdo pettyä ja pelkää ylilyöntejä. Mä en osaa ottaa paikkaa vastaan mikä tuntuu ihan oklta, mä tahdon että se tuntuu hyvältä ja sillä hetkellä oikeelta.  Mutta entäs jos en saa tietää ennen kuin kokeilen, ennenkuin hyppään suohon ajattelmatta sen enempää ja katson tuleeko ylilyöntejä vai saako kenties pallon?

Ja nyt kun ensi syksyn suunnitelmat ovat täysin avoinna voin myöntää että vähän pelottaa mistä itseni vielä löydän, kun olis näitä laskuja ja muita kuluja maksettavana, vuokraa unohtamatta! Olis kiva lähteä ulkomaille tai vaikka lätäkön toiselle puolelle mutta ensin pitää saada kuntoon ihan nää konkreettiset asiat, että mihis on varaa ja mihin ei jos töitä ei näy.


Joten, sinä tulevaisuus joka odotat minua, ties mitkä pläänit mielessäs. Toivon että pläänit ovat hyvät, ja uskon niiden olevan. Ensin ehkä pitää tehdä yksi tai muutama ylilyönti ennenkuin löydän sen mitä etsin.

sunnuntai 27. maaliskuuta 2016

KUUNTELE ITSEÄSI

Tänään heräsin suu mutrulla tukka pystyssä finni naamaisena 22-vuotiaana joka käänsi sängyssään kylkeä vaikka kello oli jo paljon. Ei tehnyt mieli nousta, mieli kuin sääkin oli synkkä, väärällä jalalla heränneenä. - Nähtävästi täytyy kokeilla vasemmalla jalalla heräämistä jos se vaikka auttaisi.

Istuin aamupalapöydässä tähyillen ulos harmauteen, aurinko yritti pilkottaa pilviverhon takaa, kahvi maistui vain kahvilta ja puuro oli pelkkää puuroa. Päätin, että tänään en tee mitään mikä ei huvita tai kiinnosta.

Hetken murjotettuani kaivoin siivousvälineet kaapista ja luuttasin koko asunnon lattiasta kattoon. Ainakin olisi siistiä. 
Keltainen pallurakin oli nostanut päätään ja synkät pilvet olivat lähteneet omille teilleen. Kaivoin kaapista lenkkivaatteet ja lähdin ulos.


On se vaan jännä kuinka sää voi tehdä ihmeitä! Linnut laulaa ja luonto tuoksuu, hetken juostuani kuivilla kaduilla ja hiekkateillä auringonvalon hellien poskipäitä olin yhtä hymyä, tai siis lähes yhtä hymyä. Mutta olo oli kuitenkin kevyempi kuin koko päivänä. Hämmästelin ääneen lumen sulamista, olihan täällä vielä vuorokausi takaperin ollut paljon enemmän lunta vai mitä?


Raikkaan suihkun kautta ruuan laittoon, bataattiranet, kukkakaali ja tofu tekivät meikäläisen vatsan mutta myös mielen entistä onnellisemmaksi. Lököasussa löhäily ja sängyssä makoilu, ikkunoista kauniin taivaan ihailu. Sounds good jos multa kysytään. 

Ystäväni kutsui minut luokseen leffailtaa pitämään, mutta kieltäydyin. Ei tänään, mutta joku muu päivä kyllä. Tänään kuuntelin itseäni ja tein sitä mitä halusin tehdä, en yhtikäs mitään mutta sitäkin enemmän.

maanantai 21. maaliskuuta 2016

KAKSI VIIKKOA JA KAKSI PÄIVÄÄ

Kaksi viikkoa ja kaksi päivää on kulunut hautajaisista. Kaksi viikkoa ja kaksi päivää. 
Kyseisen päivän jälkeen olo on ollut huojentunut ja helpottunut. Nyt ne ovat ohi. Se on ohi.

Viimeisten viikkojen aikana olen tehnyt lähes täysin sitä mikä tuntuu hyvältä, antanut elämän ja virran viedä. Kääntänyt uuden vaihteen päälle ja porskutellut eteenpäin niikuin siltä on tuntunut.

Mutta olen myös tuntenut suuren palan kurkussani. Varsinkin iltaisin kun suljen silmäni. Tunnen, haistan, muistan ja näen sinut. Niin elävänä, että viimeistään silloin olen säpsähtänyt hereille ja antanut kyynelten tulla. 

Valehtelisin jos väittäisin, etten olisi laittanut ystävilleni viestiä, ettei nuppi kestä. Se ei jaksa eikä kestä sitä todellisuuden tunnetta, joka iskee vasten kasvoja kuin keväällä jääpuikot tippuen kallionseinämältä. - Vihaan sitä todellisuuden tunnetta kun tajuan, ettet ole enää täällä.

Eilen kävin yhden tutun perheen luona, Perhe on lämminhenkinen ja kaunis, kaunis kuin kukan nuppu. Naisella on kuitenkin todettu rintasyöpä ja hänen avatessaan oven siilitukkaisena tunsin kuinka maa veti minut mukanaan. Kysyimme kummaltakin kuinka voimme. Mutta nyt en voinut vastata muuta kuin "kuinka sinä voit"?
Hetken tunsin jotain erilaista, teitynlaista uutta epäuskoa, pelkoa ja epävarmuutta. Voiko mihinkään enää luottaa? Tähän maailmaan ja elämään?
Pienen hetken oma suruni tuntui erilaiselta. Ja kun katsoin teitä perheenä en voinut kuin toivoa.

Ennen kuin suljin oven sanoin, "elämä voi muuttua hetkessä, mutta nautitaan siitä mitä meillä on nyt, jooko?" Silmät täyttyivät kyynelistä, kun suljin oven. 

Olen aina uskonut siihen, että kaikella on tarkoituksensa. Nyt en tiedä uskonko siihen oman menetykseni ja tämän kaiken keskellä. Mutta uskon, että jokin on muuttunut, minä olen muuttunut. Jokin naksahti, ehkä jopa paikoilleen ja tiedän että selviän mistä vaan, koska minä olen minä. Nyt olen ehkä tajunnut jotain minkä minun pitikin joskus tajuta. Ehkä en olisi halunnut tajuta asoita tältä kannalta, tämän kautta, mutta nyt tiedän, etten turhaa enää valita, epäröi, tyydy tai mitään muutakaan. Saakeli. Katson elämää ja sen antamaa uusien näkökulmien ja lasien läpi. Katson sitä tässä ja nyt, koska elämä on tässä ja nyt.

Tällä hetkellä taivaalla tuikkii kirkkain tähti, oma tähteni. Sinä.

Ja hei, sovitaanko kaikki niin, että nautitaan siitä mitä meillä nyt on, jooko?


torstai 17. maaliskuuta 2016

NIIN HYVÄÄ ETTEI SANOTUKSI SAA

Luulen ettei teille tarvitse sen kummempia alkuselostuksia tehdä. Sen vain ajattelin sanoa, että nyt on löytynyt lemppari smoothie bowl tai ihan vaan smoohtie. Tätä on tullut juotua millon aamulla tai illalla. Ehdoton lempparini, joten eiköhän pistetä ohje jakoon!

Banaani
2 dl pakaste mangoa
2 dl pakaste pinaattia
Avogado
1-2 dl Alpron hasselpähkinä- kookos maitoa tai (kokeilin myös Oatlyn suklaa kauramaitoa, suosittelen!!)
(Ainekset ovat noin about)

Sitten kaikki vain blenderin sekaan sekoittumaan, välillä vähän lusikalla kohmeisia paloja sekoitellen ja pian onkin maailman parhain smoothie valmis nautittavaksi! Koristeluun voi käyttää mitä ikinä lystää tai ei mitään jos siltä tuntuu. Itse usein käytän kookosrouhetta, mantelinlastuja, mulperin ja inkan marjoja, raaka kaakao nibsejä ja pähkinöitä.

Joten eikun kokeilemaan, kertokaahan mitä piditte? Olis myös kiva kuulla teidän lemppari smoothiereseptinne!


maanantai 14. maaliskuuta 2016

KAIKKI ON IHAN HYVIN

Jumatsuikka kun tätä tyttöä hymyilyttää, en sitten tiedä johtuuko se liiallisesta teen juonnista, pienestä päivä väsymyksestä vai ylipäätään siitä, että kaikki on hyvin.

"Kaikki on hyvin" - lause saa sisälleen paljon yhtiä sun toisia tunteita ja fiiliksiä. Sen kautta pystyy ilmaisemaan että kaikki on hyvin vaikka rivien välistä lukiessa voi huomata, että kaikki on pikemminkin ok tai ei edes ok. 


Mua jopa vähän hirvittää käyttää kyseistä lausetta, jonka takia usein lisäänkin kaikki  on sanan jälkeen "ihan" sanan. Se tuo sellasta omaa pientä epävarmuutta ja kulmikkuuttaa pelkkään "kaikki on hyvin" - lauseeseen. Se antaa myös kuulialleen pienen arvailun mitä toinen oikeastaan edes tarkoittaa tai tuntee.
Mutta entäs jos kaikki on nyt vaan hyvin ja elämä rullailee tavalliseen tapaansa, aurinko lämmittää ja kahvi (tässä tapaukessa kamomilla tee) maistuu. Olo on rauhallinen ja tasapainoin ja tuntuu että tässä vaan körötellään etiäppäin, niin miks ei silloin voi sanoa, että kaikki on hyvin? 

Monella on varmasti omat käsityksensä ja mielikuvansa mitä tuo edellä mainittu lause pitää sisällään. (Mä en nyt kirjota sitä ku muuten tää olis vaan kaikki on hyvin lauseen jankkausta..)
Toiselle se voi tarkoittaa sitä, että on katto päänpäällä, työ tai koulu paikka, perhe ja ystävät ympärillä, toiselle sitä että on terve kroppa ja mieli ja pystyy elämään niiden kautta. Jollekkin se tarkoittaa kenties balanssia itsensä kanssa tai vain sitä, että just siinä hetkessä on hyvä olla. Käsityksiä ja mieltymyksiä on siis monia.


Ja niin kuin kuvista huomaatte, kävin ihanan lapsuuden ystäväni kanssa laskemassa eräässä pulkkamäessä jossa tuli vietettyä noin 10 vuotta sitten ja siitä alaspäin kaikki lapsuuden talvet. Jos nauru pidentää ikää niin tuona päivänä minulle tuli monta kymmentä vuotta lisää. 

Pahemmin ei ole tuota lausetta tullut aikoihin viljeltyä, ja jos nyt pitäs alkaa kaivamaan niin en tiedä lisäisinkö siihen kaikki  on sanan jälkeen "ihan" - sanan, koska jos nyt totta puhutaan niin onhan tässäkin omat pienet arki aiheet jotka kaivaa. Heitetään nyt sitten muutama, mm. kesätyöt ja ensi vuoden suunnitelmat ihan niinkun ylipäätään töiden suhteen. Pieniä kiviä kengän pohjassa jotka hankaa, mutta niitä ei ole vielä saanut pois otettua. Koska mähän en tiedä sitten kärpäsen härkästäkään mitä aijon elämälläni saati sitten ensi vuonna tehdä. Ja siis niin noista kesätöistä voidaan sitten jutella ihan omassa postauksessaan!

Mutta, kaiken tän jälkeen tän hetkistä olotilaa lukien kaikki on hyvin. Siis kaikki on ihan hyvin, ku olishan tässä tätä flunssaakin joo, mutta sen saa selätettyä koska a) mä teen niin. Ja b) mä kyllä löydän tieni ja paikkani koska c) mä psytyn. Mulla on valtaa ja voimaa ja tilaa ja lankoja omissa käsissä, kokeilun halua ja rohkeutta toki sitä pelkoakin, mutta mä uskon, että asiat järjestyy ja ehkä vielä jonain päivänä, kenties vaikka lähiaikoina mä voin todeta, että kaikki on hyvin.

Olis kiva kuulla onko sulla siellä kaikki hyvin vai kaikki ihan hyvin? Sana on vapaa 

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

HYVÄ PÄIVÄ

Auringon pasitetta ja kuvia katuja

Hymyileviä ihmisiä ja tuikkivia katseita

Hyvää ruokaa hyvässä seurassa

Kahvit kädessä ympäriinsä kävelemistä

Ympäristön ihastelua ja joka toinen sana "kato nyt ku on kaunista" -toistamista

Lämpöä kasvoilla ja käsillä


Paljon hyvää mieltä ja inspiraatiota

Ympäristön energiaa itseensä imemistä

Kauniita taloja ja kauniita katuja

Onnellisia huudahtuksia ja lentäviä lauseita

Ostoksien tekemistä ja niiden iloitsemista

Tuoksuja ja tunteita

Tässä on hyvä olla just näin -fiiliksiä.

Eilen oli hyvä päivä, eipä mulla muuta  


Pst. Jos sulla on hyvä fiilis, vatsan pohjassa kutittaa tai poskipäitä lämmittää aurinko niin heitä ihmeessä kommenttiboxsiin " " tai mitä ikinä mieli lystää!

perjantai 11. maaliskuuta 2016

W E E K E N D

Pitkästä aikaa tuo kaunokainen taas paistattelee, asfaltti on kuiva ja räystäitä pitkin tippuu vesipisaroita. Voi jumpe, se olis sitten niinkun kevät eks je? 

Perjantai ja viikonloppu tiedossa, sounds very good jos multa kysytään, tosin aamulla heräsin nenä tukossa päätä jomottaen. Toivottavasti ei flunssa antais valtaa tähän tyttöön, nimittäin kivoja suunnitelmia olis nyt koko viikonlopulle tiedossa. 

Töiden jälkeen skippasin treenit ja tulin kotia nauttimaan ehkä parhaimmasta smoothiesta ikinä. Vois vaikka sen ohjettakin tänne heitellä! Nyt vedän muutamat vitamiinit naamaan ja toivon että pääsen tästä vielä liikkeelle! 

Ihanaa viikonloppua teille jokaiselle, naurakaa, halatkaa, syökää ja nukkukkaa jos nukuttaa. Mutta ennen kaikkea nauttikaa. Koska olette nyt tässä, kevät ja elämä on tässä eikä missään muualla 

tiistai 8. maaliskuuta 2016

ELÄMÄ 1993

Tällä hetken istun pöydän ääressä, tyhjä smoothie bowl kulho vieressäni. Taustalla soi niin vanhoja biisejä, että niiden aikana ei voi olla fiilistelemättä muusikin tahdissa, jostain kaukaa takaraivoin syöväräeistä sanat muistuvat mieleen ihan niitä olisi tullut päivittäin laulettua. Mieleen juolahtaa muistoja lapsuudesta kuin filiminauhalta. Välillä päästän ilmoille räjähtävän naurun, välillä tunnen kuinka pieni hymyn poikanen nousee huulille. Sitten pysähdyn.


Pysähdyn miettimään kaikkia näitä menneitä 22-vuotta. Ne ovat ottaneet ja antaneet, mutta eniten ne ovat kasvattaneet. Pyöritän mielessäni muistoja viisi vuotiaasta Lindasta, Ariel kollari päällä juosten helsingissä sijaitsevaamme kotikatuamme ylös ja alas. Muumilaaksossa vietettyjä kesäpäiviä ja Haisulia joka nappasi isäni lippiksen, picnikkejä ystävien ja vanhempiemme kanssa, pikkuveljen syntymää ja sitä kuinka iso ja esimerkillinen sisko sain olla. Tunsin itseni ainakin näääääääin isoksi. 

Muuttoa Espooseen ja koulun alkua, jolloin jännitti niin, että aamulla ei aamuapala maistunut, ensimmäistä koulupäivää, jolloin tutuistuin vaaleatukkaiseen pieneen tyttöön jolla oli samanlainen mutta erivärinen reppu kuin minulla. Sovimme heti, että istuudumme vierekkäin luokassa, muistan kuinka äiti katsoi luokan ovelta ja hymyillen lähetti lentosuukon. 

Voi sitä itkua ja raivoa, kun lukeminen ei onnsitunutkaan, miksi ei? Kaikki muut osasivat jo lukea ja kirjoittaa, mutta minä sain juuri ja juuri tavattua kirjaimia, a-u-t-o oli sekin sana lyhykäisyydessään pirun hankala. Olin vihainen, en tiedä olinko itselleni vai vanhemmilleni, vai kenties koululle, mutta vihainen olin. Sitä kun olin aina pienen ikäni luullut, että koulun ovista sisään astumalla oppisi kaiken, ei tarvitsisi kuin kuunnella tunnilla opettajaa ja pian osaisin jo kaiken tarvittavan. Mutta näinhän se elämä ei mene että kaiken osaa sormia napsauttamalla, elämä opettaa omalla tavallaan. 


Onneksi tutustuin ihaniin uusiin ystäviin, joista jo silloin tiesin saavani elinikuisia ystäviä matkalleni. Toisella oli vaaleat pitkät hiukset, upeat leveälahkeiset farkut ja korkea korkoiset lenkkarit, mitä en ollut ennen vielä nähnyt, ellei lasketa Jennifer Lopezia ja muita kuuluisuuksia. Toisella ruskeat hiukset ponnarilla, iloinen ja lapsenomainen katse silmissä, olit nauravainen ja omalla tavallasi maailman hupaisin ystävä, jonka kanssa sain viettää parhaimmat kotileikit.

Mutta mukaan mahtui myös riitoja, seläntakana puhumista, läksyjä ja kokeita, irvistyksiä ja hampaiden kiristelyjä ja niiden lähtöjä! Mukaan mahtui monen moista kesää ja talvea. viettäen niitä ystävien kanssa. Ehkä isoimmassa roolissa olivat naapurini, joiden kanssa juostiin oli sitten arki ilta tai viikonlopun aamu, kesä tai talvi. Satoi tai paistoi, aina oli ystäviä, leikkejä ja tekemistä. Metsissä juoksua ja vallihaudoissa hyppelyä, majojen rantamista maahan tai puhuin, kirkonrottaa ja kymmenentikkua laudalla ja ties mitä muita pihaleikkejä. 

Teini-ikä. Mitä teillä tulee mieleen sanasta teini-ikä? Minulla ainakin finni naamainen kaikkeen ärsyyntynyt teini, joka kulkee napapaidoissa ja lantiofarkuissa. No, olinko minä sitten sellainen? En ollut. Olihan minullakin omat kokeiluni ulkonäön kuin muukin suhteen, mutta pääsääntöisesti olin kiltti, ehkä vähän joiden pompoteltavissakin. Huolehdin ja usein otin kavereiden tarpeet kuin omani huomioon ensimmäiseksi. Kävin myös 10-luokan joka ei ollut kultainen. Ei oikeastaan siitä vuodesta jäänyt paljoa käteen, ja tämä ei siksi, että olisin lintsannut, minähän en koskaan ole! 


Parhaimmat vuoteni vietin Tuusulassa Keudassa nuoriso-ohjaaja opinnoissani. Kiitos teille nuvat! Teitte niistä kolmesta vuodesta parhaimmat ja tapahtumarikkaimmat ikinä, niinä vuosina opin millainen ihminen olin ja haluisin olla ja kasvoin ehkä eniten ikinä. Ja voi kuinka paljon niihin kolmeen vuoteen mahtui, naurua, oivalluksia, avatumisia ja jopa itkua. Metsässä valetamista lapin värikkäässä ympärsistössä mukamas liian raskas rinkka selässä, leirejä jollion oltiin niin lapsellisia kuin vain ihminen voi olla, yöpaidoissa höpöttelyä aamuyöhön asti kaikesta oleellisesta ja vähän siitä sivustakin. Disney laulujen laulamisesta ja ryhmäleikkien leikkimisestä. 5 viikon työharjoittelusta Teneriffan auringon alla nautiskelusta ja paljosta muusta. Mutta ne ihmiset siellä ympärillä olitte ja olette korvaamattomia. Myös te opettajat, jos tuollaisia aikuisia on olemassa, voiko minustakin tulla sellainen?

Näiden ja monen muun vuoden jälkeen voin sanoa olevani rikkaampi ihmisenä kuin koskaan. Vuosien tapahtumat ja ihmiset ovat jättäneet minuun jonkinmoisen jäljen, muiston. Sen surut, ilot, arvet ja kannustukset ovat tehneet minusta sellaisen kuin olen nyt. Osa ihmisitä ovat tulleet käymään matkan varrellani, osa lähtenyt kokonaan, osa kulkee edelleen mukana. Mutta te kaikki olette korvaamattomia, niin myös te jotka olette käyneet tai lähteneet, tekin jätitte jäljen.

perjantai 4. maaliskuuta 2016

PITÄISI OLLA VAHVANA MUTTA PELOTTAA



Huomenna koittaa hiljaisuus. 


Puissa ei käy tuuli, ei humise, ei harju. 


On hiljaista.


Aurinko ei paista, puro ei solise, tuuli ei tunnu kasvoilla. 


On hiljaista.


Oon kaiken osannu liian hyvin piilottaa

mut täytyy myöntää et on ollu vaikeaa. "


Huomenna koittaa hiljaisuus. Linnut eivät laula, lumi ei narsku, hengitys ei kuulu. 


On hiljaista.

Auringon säteet eivät lämmitä, sateen pisarat eivät kastele kasvoja, maa ei tunnu jalkojen alla.

" On viime päivät ollu suuria aaltoja

oon henkeni eestä joutunu pakoon niitä uimaan. "

Huomenna yksi kirja suljetaan, sen kauniit kannet suljetaan niin kiinni ettei niitä enää avata. Niitä ei saa auki, en saa minä eikä kukaan muu.

" Pitäisi olla vahvana mutta mua pelottaa.

Voiko hautajaiset peruuttaa? "
On hiljaista.

Huomenna sanon viimeisen kerran hyvästit. Tai ei, en sittenkään. Hyvästelen viimeisen sivun, sivun kirjasta, jonka kannet laitetaan kiinni. Mutta uskon, että me vielä tavataan. Uskothan sinäkin?

" Seison kuopan vieressä. Siinä se valmiina odottaa, syvyyttä kuusi jalkaa. Viimeinen laulu lauletaan kun kohta maahan lasketaan.

Seison rakkauden haudalla, sinä sen toisen puolella. Rakkauden haudalla. "

Me ollaan kohta vapaita.
"" Anna Puun kappaleista Aika ja Rakkauden haudalla ""

tiistai 1. maaliskuuta 2016

SINÄ TEIT MAALISKUUN ENSIMMÄISESTÄ KAUNIIN

Sinäkö sen teet? Tuot jo aamutuimaan hymyn kasvoilleni, saat minut hyppimään riemusta kuin pieni lapsi, saat suuni laulamaan ja vääntymään isoon hymyyn joka ulottuu korviin asti.

Sinä näytät kaikki värisi ja annat niiden loistaa kauniisti, maalaat maisemat kullankeltaiseksi, saat linnut laulamaan ja purot solisemaan, saat haveet puhkeamaan kukkaan ja silmät kostumaan.


Aurinko, sinäkö sen teet? Sinäkö saat aikaan tämän onnellisen ja vapautuneen olo, jota ei ole hetkeen ollut. Sinäkö saat unhotamaan hetkeksi surut ja murheet ja näyttämään asoiden valoisan puolen? 

Luulen, että se ole sinä. Tai ehkä sittenkin tuloillaan oleva kevät, tai elämä ja sen tuomat onnelliset hetket.


Tänään istuin bussissa hymy huulilla. Voi jumpe, kun sitten hymyilytti. Korvissa soi lemppari biisit ja jalka vipatti sen tahtiin niin että melkein olisin voinut nousta jammailemaan sen mukana. Kävelyä kuivalla asfaltilla aurinkolasit naamalla, olisin voinut halata jokaista vastaan tulevaa, olo oli kuin kukkaan puhkemaisillaan olevalla kukalla. Niin hyvä olo minulla oli, tai siis on. On edelleen. Nytkin se tuolta kurkistaa, aurinko nimittäin ja maalaa valkoiset seinät täyteen keltaisia roiskeita, viivoja ja aaltoja. Lämmittää poskipäitä ja häikäisee hetken niin, etten näe koneen näyttöä. Nostan katseeni ja suljen silmäni, sinä lämmität ja valaiset, sinä tuot onnea ja energiaa ja sitä minä olen kaivannut enemmän kuin mitään muuta pitkään aikaan.

Sinä teit maaliskuun ensimmäisestä kauniin.