maanantai 19. syyskuuta 2016

SOPIVASTI ONNELLINEN

Itkua, raivoa, pettymystä, stressi tason ylitystä, romahtamista, yrityksiä, kaipuuta, epäonnistumista, vääryttä, itse inhoa, epätoivoa, epäreiluutta ja surua. 

Mutta sitten

valoa tunnelin päässä.

Kyllä asiat järjestyvät. - Niin ne kaikki sanoivat, toiset halasivat, toiset katsoivat silmiin ja toiset sanoivat sen äänettömästi.

En muista milloin, mutta viimeisinä viikkoina elämäni on ollut sellaista kuin halusin sen joskus olevan. Arjen parissa elämistä, työssä olemista jossa viihdyn, ystäviä - uusia ja vanhoja. Onnellisia hetkiä ja vaalenpunaisia yksisarvisia.

Niin paljon sanottavaa, mutta niin vähän sanoja. 

Ja kyllä, silloin kun talvella ajattelin "eläväni turhaan" lupasin itselleni ja sinulle siellä taivaalla, että yritän niin kauan, kunnes löydän onnnen ja tasapainon. 

Onnen ja tasapainon elämäni ja itseni kanssa. 

Ja perkele, mä olen onnellinen, niin pitkästä aikaa, etten edes muistanut miltä se tuntuu kaiken sen jälkeen mitä yli vuosi on sisällään pitänyt.

Ja vaikka se pelottaa, en pelkää enää pelätä. Koska mitä pelkäisin?

Onnellinen, sitä olen juuri nyt. Elämän humala - älähän katoa. 

Koska mulla on vielä niin paljon annettavaa.

Ja tiedän, että vielä joskus pystyn katsomaan taakseni hymyillen.


keskiviikko 14. syyskuuta 2016

RAUHA, ZEN AND PEACE

Istun kahvilassa ja katoson ympärilläni olevia ihmisiä. Olen irtautunut rutiineista, kodista, arki elämästä, kiireestä ja stressistä. Olen irtautunut suomesta. Kaikesta kuormittavasta.

Hengitän syvään.

Kadehdin. 


"Linda, sun pitää opetella rentoutumaan. - Ajattele niinkuin kreetalaiset". 

Ei kiireitä, ei huolta huomisesta. Ei juoksemista kellon perässä ja täydellisyyteen pyrkimistä. - Vain hetki, elämä, oma arki. 

Palasin suomeen, äidin lausumat sanat kaijuten takaraivossa. 

Muistelin ohi kulkevia ihmisiä, töihin meniöitä, kauppiaita, kahvilantyöntekijöitä, kouluun meneviä lapsia, ravintolassa työskenteleviä leppoisia ihmisiä. 

Kaikilla oli flow, oma tie ja määränpää, mutta se miten he sitä kulkivat. He kulkivat sitä rauhassa, jos törmäsivät tuttuun kadulla - jäivät juttelemaan, saattoivat arki iltana istua ystävän kanssa lasillisilla tai syödä lounaansa rauhassa kellon kanssa kilpailematta. Ja silti, he kulkivat määränpäätään kohden.


Mutta enhän mä ollut kreetalainen kahvilantyöntekijä, mä olin suomalainen, joka stressaantui liian helposti, liiasta kaikesta mahdollisesta, halusi kilpailla kellon kanssa ja mahduttaa kaiken mahdollisen päivään, kaiken mahdollisen 24 tunnin sisään ja jos en saanut mahdutettua kaikkea, ärsyynnyin. 

Pirun sarvet nousivat päähän ja musta tuli äreä, kireä pieni ihmisen rääpäle.


Mutta sitten tämä ihmisen rääpäle päätti.- Perkele, mä elän vain ja nyt. Vain ja ainoastaan itseäni varten, en kenenkään muun, en miellytääkseni ketään, en kilpaillekseni, en verratekseni itseäni.

Halusinko mä oikeasti olla vihainen itselleni siitä jos en ehtinyt treenaamaan päivittäin, syömään kunnolla tai nukkumaan hyviä unia, kirjoittamaan blogia tai näkemään kavereita? Kaiken tämän lisäksi käymään töissä ja tehden arki askareita? 

Nousiko mun stressi taso niin korkealle kaiken tän itselleni tehdyn paineen alla, että mulla katosi into ja motivaatio kaikkeen mitä halusin tehdä? Kun asiat eivät menneet siinä järjestyksessä päivässäni niin kuin olin suunnitellut, luovutin ja suutuin. Suutuin etten tehnyt niin kuin olin päättänyt.


Ei, eihän se elämä ole tehty sellaiseksi. Eihän?

Niinpä pitkän taistelun ja peilistä tuijottelun jälkeen mä luovutin. Mä en voi, enkä ehdi, en pysty enkä jaksa saada kaikkia asioita mahtumaan yhteen päivään, enkä edes välttämättä viikkoon.

Joten aseet on laskettu. Pirun sarvet piilotettu ja peiliin katsottu.- Katsottu hymyillen ja taputettu olkapäälle jos sinä päivänä tai kenties viikkona ainut asia oli, mitä jaksoin tehdä, oli hengittää.

Tai käydä töissä, tai kaupassa tai tehden blogi juttuja, TAI. Lista on loputon.


Ja ensimmäistä kertaa yli vuoteen voin sanoa; rauha, zen and peace. Ehkä me ollaan nyt löydetty toisemme. Tasapaino ja balanssi. 

Ja kuulkaa, olo on niin paljon vapaampi, kevyempi, helpottuneempi, rennompi, kokonaisempi ja ennen kaikkea parempi. Joten...

Peace and love toverit 

torstai 8. syyskuuta 2016

INSPIRAATIO TAKATASKUSSA JA KIINNOSTUSKIIKARIT SILMILLÄ

Mikä siinä onkaan, että aina syksyn tullessa, puiden värjäytyessä ja ilman viiletessä, loppukesän kynnyksellä mut valtaa suunnaton käsinkosketeltava inspiraatio?



Tahdon 

kokeilla,

 oppia, 

haistella

 ja maistella. 

Tuntea, 

kertoa, 

katsoa asioita uusin palavin silmin.

Tahdon laittaa itsestäni ainakin sen 110% prosenttia. Värjätä hiuksia ja kokeilla uutta hiusmallia. 
Suunnitella haluaamani tautointia, valokuvata, panostaa blogiin taas vähän enemmän, ostaa syksyn tuomia vaatteita ja pukea villapaitoja. 


Mä tahdon antaa tän mun inspiraation virrata. Kokeilla videoiden tekoa ja kuvaamista, laulaa kameran edessä cover biisejä (vink vink Laura), kenties kokeilla sitä uutta hiusmallia tai väriä?

Miksi ei? 

Koska mulla on inspiraatio takataskussa ja kiinnostuskiikarit silmillä. Ja mä otan tän kaiken syksyn tuoman inspiksen vastaan ja käytän sitä kuin taikasauvaa. 


Mä haluaisin laulaa ja näytellä, -taas kerran. Miksi ei? Liittyisinkö kenties harraste teatteriin? Aina voi kokeilla! Joten miksi en kokeilisi?

Tahdon yökyläilyä ja naurukohtauksia pissathousussa. Viiniä auringonlaskun valossa helsingin kattojen yllä, tanssia pöydillä ja olla huoletta. 

Ja pitkästä aikaa musta tuntuu olla hyvältä olla täällä. Kotona, suomessa. Kaipuu ulkomaille on lievittynyt hieaman, mutta ehkä sinnekkin jonakin päivänä, kuka ties?

kuvat & muokkaus: Katarina Kirvesmäki

Mutta ensin, syksy otan sinut avosylin vastaan. Oi mitä sä mulle annattakaan! Inpsiraatiota ja taikaa, nyt vaan tätä kaikkea toteuttamaan. 

Voi hittolainen, mä olen nyt onnellinen.

keskiviikko 7. syyskuuta 2016

E L O S S A

Joskus haluan heittää kädet ilmaan

tanssia olemattoman musiikin tahdissa

silmät kiinni hymy huulilla

tahdon sytyttää tupakan

katsoa alas kokonaista kaupunkia ja sen värikkäitä taloja


syleillä auringonlaskua ja antaa sen värjätä hiuksia

koskettaa ja halata kovemmin kuin koskaan

kuiskata ne sanat mitä tahdon sanoa

heittäytyä selälleen tähtitaivaan alle


juosta autotiellä antaen jalkojen mennä

nauraa vedet silmissä

& pissat housussa

tahdon olla vapaa, huoleton ja

elossa

sitä mä tahdon

koska eihän tää maailma koskaan 

lopu

tai 

katoa

eihän?

ja sitten hengitän. kyllä. elän, koen ja opin. sehän on tän kaiken tarkoitus?

niinhän?

sunnuntai 4. syyskuuta 2016

MENNYT VIIKKO

Viikko. Se voi olla monenlainen. Hyvä, huono, aivan paska, erittäin onnistunut, huono tuurinen tai yllättävä. Jep, you name` it. 

Mun kulunut viikko on ollut ennen kaikkea työn täyteinen. Uudet työkuviot ovat lähteneet yllättävän hyvin käytiin. 


Olen päässyt hyödyntämään omaa osaamistani töissä eri osa-alueilla.

 Ollut uusissa tilanteissa ja kohtaamisissa.

Saanut huomata, ettei voi liian äkkiä olla mitä mieltä tahansa ennen kuin itse kokeilee. 

Olen tutustunut uusiin ihmisiin.


Astunut uudelle maaperälle,

astellut varovasti vieraalla maalla tuntien itseni hieman ulkopuoliseksi, kuitenkin pian huomannut kuuluvani uuteen työyhteisöön. 

Saanut tutustua erittäin ihanan oloisiin kolleegoihin. 

Ja pyöräillyt kotiin hymyssä suin, koska onnellisuus. 

Valinnut pitkän pohdinnan jälkeen aamukävelylenkin sali treenin sijaan. On hyvä kuunnella itseään ja tehdä niin kuin parhaaksi tuntee, vaikka kuinka tekisi mieli treenaamaan kannattaa välillä ottaa vähän iisimmin jos tuntuu, että kroppa sitä tarvitsee. Tällä kertaa kroppani tarvitsi lepoa ja kävely raikkaassa aamu auringossa teki mielelle ja kropalle erittäin hyvää.

Muista siis kuunnella itseäsi ja sitä mitä kroppasi tarvitsee. Aina ei tarvitse mennä sata lasissa. Se 80%:akin riittää.


Saanut melkein sydänkohtauksen, kun aamulla 6:15 herättyäni keittiössä odottikin pesualtaassa torakka(tai jouku vastaava), 10 minuutin jälkeen torakka oli onneksi pois päiviltä ja minä panikoimassa, että miten ja mistä?

Repustani hajosi vetskari kesken kotimatkan ja jouduin kantamaan reppua sylissäni, ettei sen sisältö leviä ties minne.

Nähnyt ystävääni ennen hänen palaamistaan toiseen kaupunkiin yliopiston pariin.

Käynyt kuvailemassa.

Kuvat ja muokkaus: Katarina Kirvesmäki

Laulanut äänekkäästi parkkihallissa briteny spearsin tahtiin.

Syönyt taas kerran liian hyvää ruokaa ystävän seurassa ja hokenyt ääneen "kuinka hyvää ruoka voikaan olla".

Maistanut Katan tekemää suloista raakakakkua ja raakasuklaata. NAM

Saanut nuhan, mutta päättänyt olla sairastumatta. Koska ensi viikko on erittäin työntäyteinen.

Tälläinen viikko tällä kertaa. Mitäköhän tuleva tuo tullessaan?

Ihanaa sunnuntaita just sulle 

torstai 1. syyskuuta 2016

SYYSKUUN ESIMMÄINEN

Ilma tuntuu vielä lämpimältä, ulkona on yllättävän kirkasta, ruoho vihertää niin kirkkaana kuin näyttäisi siltä, että se olisi maalattu vihreäksi, puut puhuvat kuitenkin puolestaan. - Kellastuneita lehtiä lepattaa raikkaassa loppukesän tuulessa.

Juoksen ja ohitan jalkapallokentät. Kentillä pelaa iso joukko pikkupoikia keltaisissa ja oransessissa paidoissaan, kiljuen ja huutaen, hyppien ja pomppien.


Vastaan tulee juoksioita, pyöräilijöitä ja lapsia. Kaikki ovat liikkeellä.

Ohitan pihlajapuun, jonka oksat roikkuvat raskaina maata kohti marjojensa painosta. Puu tuo minulle mieleen syksyn. Edellisen ja sitä edellisen syksyn.

Mieleeni juolahtaa kaksi vuotta sitten olleen syksyn, silloin kuin olin aloittanut ensimmäisessä kunnon työpaikassani, ihanan työyhteisön ja lasten ympäröimänä. Olin ihastunut. Muistan kun tekstasin ystävilleni kahvitauolla "olevani onnellisempi kuin koskaan". Yksi ystävistäni vastasi: "olet ansainnut sen, nauti". Sitten hän laittoi viestiä ja hymyni nousi korviin asti.


***

Viime vuoden syksy. Miksi, miksi loman piti loppua jo nyt? En ollut päässyt edes loman makuun, kun oli taas aika palata töihin. Onneksi työtoverit jaksoivat piristää, mutta silti. Yht äkkiä tämä ei tuntunutkaan enää siltä miltä se oli ennen tuntunut. Uudet lapsetkin tuntuivat niin etäisiltä.

Sitten tuli romahdus.

Ja sen te tiedättekin. Se oli romahdus, joka päättyi niin kuin kukaan ei olisi halunnut.


***



Mutta nyt, olen vahvempi kuin ennen. Ja vaikka en tiedä mitä vielä kaikkea haluankaan, teidän että selviän. 

Selviän, pystyn, uskallan, riitän, olen vahva.

Syksy 2016. Toivon, että olet rikas, antava, kokemuksia täynnä,onnen kyyneliä ja onnistumisia, haasteita, hetkiä jotka kasvattavat. Mutta ennen kaikkea inspiraatiota, rauhaa, tasapainoa, onnea ja iloa.


Tästä on hyvä jatkaa.