maanantai 17. huhtikuuta 2017

EI KIIRETTÄ, EI AIKATAULUJA

Onhan tässä viimeisen vuoden sisällä lomia ollut, on ollut syyslomaa, pitkää joululomaa, hiihtolomaa ja nyt tämä pääsiäisloma, silti tuntuu, että kaikkein rentouttavin on ollut tämä neljän päivän pitkä viikonloppu.

Tuntuu, kuin tässä olis oltu pitempäänkin lomalla kuin neljä päivää, se jos mikä on selvä rentoutumisen merkki! Mutta luulen, että yksi iso syy on myös se, ettei ole ollut minkäänlaisia suunnitelmia, aikatauluja, ei sovittuja menoja, ei kiirettä eikä mitään minkä takia pitäisi juosta paikasta toiseen kelloa vilkuillen. 


Ollaan pidetty leffamaratonia Pirates Of  The Carieabbean leffojen merkeissä ja päästinkin kolmos leffan puoliväliin kunnes päätettiin lopettaa yli 6 tunnin telkkarin tuijottaminen, eikä siinä, hyvinhän sekin leffa olis menny loppuun asti! Oon urheillut salilla kaikessa rauhassa kelloon katsomatta, joogannut kotona ja käynyt kävelyllä parhaitten ystävien kanssa, oon syönyt hyvin, nähnyt kavereita niin paljoin kuin vain neljään päivään ehtii, on juotu viinä ja herkuteltu, vietetty aikaa perheen kesken, saunottu, katsottu lisää elokuvia ja oon ottanut kaikesta kaiken irti. - Kirjaimellisesti kyllä, chek. 

Paremmin en olisi voinut tätä neljää päivää viettää, oon tehnyt just niitä asioita ilman mitään kiireitä just niinkuin oon halunnutkin. Ja tänään kun kävelin koti kodin kulmilla kävelyllä, hymyilin itsekseni siitä kuinka onnellinen mä oon näistä kaikista asioista ja ihmisistä jotka on ympärillä. Oli kyse sitten perheenjäsenistä, ystävistä tai työkavereista. Kiitos, että ootte mun matkalla mukana <3 



Oon muutenkin tosi kiitollinen kaikesta tällä hetkellä, tuntuu hyvältä kun on jotenkin luottavainen olo tähän kaikkeen, - elämäksi sitä yleensä kutsutaan. Ja vaikka onkin pieniä juttuja jotka vois heivata joskus pois päiväjärjestyksestä niin uskon, ettei mulla olis elämän kanssa näin hyviä välejä, ellei olis myös niitä juttuja joista ei aina niin hirveesti innostu. 

Jotenkin hieman haikeana päätän tämän neljän päivän loman. Jotenkin sitä aina loman jälkeen olo tuntuu haikealta, jotenkin sitä aina kulkeutuu sellaiseen moodiin, että unohtaa kaiken arjen ja muun, vaikka arkikin on omalla tavallaan ihanaa. Joten, nyt suuntaan katseen tulevaan uuteen tekemisen täyteiseen viikkoon. 

Ihanaa viikkoa ihanat! <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti